Emil Ruusuvuoren (ATP-43) kohdalla nähdään
Ranskan avoimissa jälleen kerran se, miten tärkeää olisi nousta sijoitetuksi pelaajaksi Grand Slam -turnauksessa. Silloin ei tarvitsisi kohdata toista sijoitettua ennen kolmatta kierrosta.
Nyt tie toiselta kierrokselta eteenpäin on jo kivinen ja kolmannelta neljännelle hyvin vaikea. Gregoire Barreren (ATP-55) mahdollisen päihittämisen jälkeen tulisi reitille todennäköisesti
Grigor Dimitrov ja hänen jälkeensä mitä luultavimmin
Jannik Sinner. Hänelle Ruusuvuori on hävinnyt jo useita kertoja.
Barrere on tehnyt huikean nousun
Suomalaisen on kuitenkin syytä edetä kierros kerrallaan. Kuten ranking osoittaa, on Barrere pelannut viimeisimmän vuoden aikana ehdottomasti ammattilaisuransa parasta tennistä. 29-vuotias mies on tehnyt sikäli kovan suorituksen, että aiemmat suoritukset ovat olleet selvästi matalammalla tasolla. Ranskalaiselle on avautunut aivan uusi maailma.
Barrere kahlasi vuosikaudet Grand Slamien karsintoja ja pääsi pääsarjoihin lähinnä kotimaansa ansiosta juuri Ranskan avoimiin. Takana on yli 20 vierailua Grand Slam -turnauksissa, ja kertaakaan Barrere ei ole yltänyt toista kierrosta pidemmälle. Toisaalta sama tilanne on yhä myös Ruusuvuorella, mikä selittää omalta osaltaan sijoittamattomuuden Grand Slameissa.
Viime vuoden toukokuuhun lähdettäessä Barrere oli vielä ranking-sijalla 247, eli nousu on ollut huikeaa. Alkukesällä pelaaminen vielä jossain määrin tökki, mutta heinäkuusta eteenpäin meno on ollut aiempaan verrattuna ainutlaatuista.
Loppuvuoden aikana ranskalainen eteni neljästi Challenger-finaaliin, joista voittoon päättyi kolme. Niinpä vuoden päätteeksi tapahtui nousu sadan joukkoon.
Tämän kauden Barrere aloitti vielä ATP250-kisojen karsinnoista. Meno oli kuitenkin tehokasta: jälleen tuli yksi Challenger-kisavoitto ja lisäksi muun muassa eteneminen karsintojen kautta Rotterdamin 500-turnauksen toiselle kierrokselle. Ranking nousi jo 58:aan ja status pääsarjapaikan pelaajaksi useisiin Masterseihin.
Rotterdamin jälkeen on ollut hieman hankalampaa. Esimerkiksi Monte Carlossa tuli 3-6, 3-6-tappio
Benoit Pairelle, Banja Lukassa 3-6, 0-6-lukemat
Dusan Lajovicia vastaan.
Puolustettavia pisteitä viime vuoden alusta oli kuitenkin sen verran vähän, että Rooman Mastersin kolmannen kierroksen paikka siivitti miehen tämänhetkiseen ja voimassa olevaan ennätysrankingiin.
Tasaista eri alustoilla
Suurin osa Barreren uran otteluista on edelleen pelattuna Futures-tasolla. Sinne on tuskin tarvetta palata, mutta sieltä saa jonkinlaista suuntaa eri alustojen välisestä vertailusta. Isoja eroja ei menestyksessä massan ja kovien kenttien välillä löydy.
Ruusuvuori on puolestaan pystynyt nostamaan tasoaan massalla. Tulokset ovat vakioituneet jo lähelle kovien kenttien tasoa eli keskimäärin "toisella kierroksella ulos" -tyyppisiksi.
Se taso riittää kyllä Barreren, huipputasoltaan jo hieman alemmas laskeutuneen pelaajan selvähköön päihittämiseen.