Marseillen ATP-turnaus: Emil Ruusuvuori - Luca van Assche

Marseillen ATP-turnaus | Emil Ruusuvuori - Luca van Assche | 7.2.2024 | 14:35

Kohde sulkeutuu: 07.02.2024 14:35


Emil Ruusuvuorta (ATP-55) ja kiertueen nuoriso-osaston Luca Van Asschea (ATP-68) yhdistää lähihistoriasta yksi asia: molemmat pelasivat päättyneellä viikonlopulla Davis Cupia.

Ruusuvuori otteli Portugalia vastaan Turussa. Van Assche pääsee puolestaan pelaamaan kotiturnauksensa Marseillessa, mutta tämä tapahtuu Kiinan Taipei -koukkauksen kautta. Ranska eteni Suomen tavoin 16 parhaan joukkoon voittamalla vastustajansa selvällä erolla.

19-vuotias Van Assche kuuluu ATP-kiertueen mielenkiintoisimpiin nimiin. Hän teki ainakin osittaisen läpimurtonsa päätasolle viime vuoden aikana, kuten myös ranking osoittaa.

Heilahtelua


Viimeisimmän puolen vuoden ottelutulokset taas osoittavat sen, että pelaamisen taso heilahtelee todella paljon pelien sisällä. Van Assche menee ottelujen mittojen osalta usein päätyyn asti eli kolmieräisiin vääntöihin. Tai tilanteen sattuessa viisieräisiin, kuten kävi Australian avointen ensimmäisellä ja toisella kierroksella.



Viime keväästä lähtien suurin osa paras kolmesta -otteluista meni nimenomaan kolmeen erään asti. Se on hyvin poikkeuksellista ja liittynee tässä tapauksessa juuri pelaajan nuorehkoon ikään.

Isomman ranking-nousunsa Van Assche teki viime helmi-maaliskuussa kahden peräkkäisen Challenger-kisan voitolla. Sen jälkeen tuloksia tuli vaihtelevasti, kuten pitkistä otteluista voi jo itsessään päätellä.

Mitään jättimenestyksiä ATP-kisoista ei vielä kertynyt, mistä kertoo myös viime kauden voitto-tappiosaldo 12-19. Sen sijaan haastajatasolla tulosta tulee jo melkoisella teholla, eli aineksia isompiinkin saavutuksiin alkaa vähitellen olla.

Etu on vielä selvästi Ruusuvuorella


Tästä toimi osoituksena kolme alkulohkon voitto-ottelua Next Gen -turnauksessa viime vuoden lopulla. Semifinaalissa tuli tappio sille kenties vielä potentiaalisemmalle maanmiehelle eli Arthur Filsille.



Vielä tässä vaiheessa etu on kuitenkin melko selvästi Ruusuvuorella Van Asschea vastaan. Alkanut kausi on käynnistynyt Van Asschella jokseenkin odotetusti. Esimerkiksi Aucklandissa tekeminen aaltoili laidalta toiselle, samoin siis Australian avoimissa Lorenzo Musettista tulleen 3-2-voiton jälkeiseen romahdukseen Stefanos Tsitsipasia vastaan.


Kun Ruusuvuorella on vielä jonkinlainen matkustusetu, hän hoitaa tämän ottelun lähtökohtaisesti kyllä viimeistään siellä kolmannessa erässä. Yli puolentoista kerroin on riittävä kyseisen skenaarion hyväksyttämiseen.

30€ ilmaisveto ilman kierrätystä XLBetiltä!


Uusi huippusivusto XLBet tarjoaa uusille pelaajille makoisan ilmaisvedon ilman kierrätystä. Talleta ja panosta 30€, saat 30€ ilmaisvedon!
XLBet: Lunasta 100% talletusbonus

Pelivalintamme:

Emil Ruusuvuoren otteluvoitto @1.52

Osuma
Pinnacle Sports - Lue arvostelu

1.52

Hyödynnä alan parhaat kertoimet Lue arvostelu Siirry pelaamaan
Casinowinbig - Lue arvostelu

1.48

Casinowinbig – Uutuussivusto täynnä palkintoja! Lue arvostelu Siirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

1.47

Mobilebet - Mobiiliveikkaajien suosikki Lue arvostelu Siirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

1.47

ComeOn - Booker palasi uudistuneena Lue arvostelu Siirry pelaamaan
XLBet - Lue arvostelu

1.47

XLBet – Uutuussivustolle 5x20€ kierrätysvapaa ilmaisveto! Lue arvostelu Siirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä