JoMa vahvassa vireessä kärkikamppailuun
Torstain
Superpesiksen herkkupala nähdään Joensuun Bolt Stadionilla, jossa sarjakolmonen JoMa ottaa mittaa viidennelle sijalle pudonneesta Jymystä. JoMa lähtee otteluun kolmen ottelun voittoputkessa, ja kaikkiaan neljästä edellisestä ottelusta on pinnoja joensuulaisille herunut. Kotisaldo alkukauden osalta JoMalla on kova: kuudesta ottelusta on otettu yhtä monta voittoa, ja pisteitä kaiken kaikkiaan 16. Kolmen ottelun viikkoa tahkova JoMa palasi juhannustauolta tiistaina, kun se kohtasi derby-ottelussa Kiteen Rantakentällä KiPan. Sisällä ei kummaltakaan kummoisuuksia nähty, mutta ulkopeli oli etenkin JoMalla kovassa tikissä. Avausjakson lopulla JoMa nousi jaksovoittoon 2-1, ja toisella jaksolla se jätti puolestaan kotijoukkueen kokonaan ilman juoksuja, onnistuen itse kotiutuksessa kaksi kertaa.
JoMa on koko kaudenkin mittapuulla esittänyt vahvaa ulkopeliä, joten torstaina nähdään todella mielenkiintoinen asetelma tämän suhteen, sillä etenkin ensimmäisillä kierroksilla myös Jymyn ulkokenttä oli lujaa tekoa, tämä toki on hieman viime kierroksilla horjunut. Pesienvälien puolustamisessa on JoMa lähes jokaisessa aivan sarjan kärkeä, ainoastaan 1-2 pesänväli on tuottanut hienoisia vaikeuksia joensuulaisille, mutta ei suinkaan katastrofi ole tämäkään ollut. Sisälläkin on JoMa saanut pelin kulkemaan ihan mallikkaasti, ja esimerkiksi Jymyyn verrattuna ei tällä osastolla tarvitse siimaa antaa lainkaan.
Jymyllä riittää miettimistä
Kahdeksan ensimmäistä otteluaan voittanut Jymy on valahtanut sarjataulukossa viidenneksi, joskaan sijoituksille ei tässä kohtaa kannata liikaa painoarvoa antaa, sillä kärjessä olevaan Vimpeliin on matkaa vaivainen piste. Joka tapauksessa ei ole Jymyn lento ole enää ollut alkukauden tasolla, ja viisi perättäistä pistemenetystä on Sotkamo kärsinyt. Tappioputkensa Jymy sentään sai poikki tiistaina, kun sarjanousija Alajärven Ankkurit kaatui pitkän kaavan kautta pelatun kamppailun jälkeen kotiutuslyöntikilpailussa. Avausjakso (3-5) meni Ankkureiden nimiin kiitos
Nestori Yli-Sissalan kunnarin etutilanteessa. Toisen jakson vei niukasti Jymy juoksuin 2-1, ja lopulta kotareissa kotijoukkue oli parempi, mutta helpolla ei voitto irronnut, sillä 3-tilanteetkin meni vieraille kokonaisuudessaan 15-17.
Jos oli Jymyn ulkopeli vielä aivan alkukaudesta todella laadukasta, on viime kierroksilla nähty selvästi heikompaa tekemistä, eikä etenkään 17 annettua 3-tilannetta sarjajumboa vastaa ole mitenkään imarteleva saldo. Trendi on muutenkin kokonaisuudessaan ollut laskeva, joten suunnanmuunnosta on Jymyn haettava, etenkin kun sisäpelikään ei Sotkamolla aivan tapissa ole ollut. Kolmospesälle asti Jymy etenee kohtuu kovilla prosenteilla, mutta kotiuttamisessa on annettu turhan paljon tasoitusta vastustajille, ja Jymy onkin ollut vasta 10:ksi tehokkain joukkue kotiuttamaan pelaajia kolmoselta kotiin.
Nähdäänkö uusintaa edellisestä kohtaamisesta?
Allekirjoittanut odottaa ottelusta klassista pienimarginaalista kohtaamista, jossa jaksopeliluonne pääsee vahvasti esiin. Kesäkuun alussa joukkueet kohtasivat toisensa Hiukassa, jolloin kamppailu päättyi Jymyn 2-1 kotivoittoon (2-1,1-2,1-0). Kummankin vahvuuksiin lukeutuu ulkopeli, mutta viime kierrokset JoMa on ollut tämän osa-alueen parempi taitaja, joten Jymyn olisi keksittävä jotain uutta, mikäli se täyden pistepotin kanssa Joensuusta kotiin aikoo palata. Vierailija on mielestäni turhaan asetettu suosikiksi, ja käytännössä näen ottelun täysin tasabookkina. Valuet löytyvätkin näin ollen kotijoukkueen suunnalta, minkä lisäksi lasken tasapelissä olevan niin ikään ilmaa kertoimien puolesta. Tasaista vääntöä odotan, sillä eiköhän Jymy tähän kärkikamppailuun syty jälleen uudella tavalla. Parhaat pelivalinnat ovat joka tapauksessa tasapeli sekä kotivoitto.