Philly on monipuolisempi
Philly Eagles avasi NFL-kauden voittamalla Green Bay Packersin 34-29. Matsi pelattiin Brasilian Sao Paolossa. Atlanta Falcons hävisi omalla kotikentällään Pitsburgh Steelersille 10-18.
Eaglesilla on alla aikamoinen lentomatka, mutta ilmeisesti joukkue on ainakin uutisten mukaan saanut huilata kokonaan pari päivää.
Nostetaan matsista esille pari kohtaa, jotka saattaisivat olla ratkaisevia. Atlantalla on nyt pelinrakentajan paikalla veteraani Kirk Cousins. Parhaimmillaan Cousins on ollut hyvin luotettava QB, mutta viime viikolla oli vaikeaa. Viime kaudella otteluviikolla kahdeksan Cousins loukkasi akillesjänteensä ja tämän kauden avausmatsi oli hänelle ensimmäinen loukkaantumisen jälkeen.
Cousins on jo 36-vuotias, eikä tuon ikäiselle paluu sairaslomalta ole helppoa. Steelersiä vastaan Cousins sai toisella puoliskolla aikaan vain 19 heittojaardia. Kaiken kaikkiaan hänen tilastolukemat olivat 155 jaardia, yksi maalia ja yksi katko.
Phillyn QB Jalen Hurts aloitti viime viikolla huterasti. Peli lähti käyntiin kahdella pallonmenetyksellä, mutta niiden jälkeen peli alkoi sujua, ja tuloksena oli 278 jaardia ja kaksi maalia. Heittopelin osalta Phillyllä on kyllä selvä etu.
Eaglesin viime kauden hyökkäyksen linjasta avainpelaaja Jason ”Taylor Swiftin miesystävän veli” Kelce lopetti pelit. Silti Eaglesin hyökkäyksen linja taitaa olla yksi liigan parhaita. Green Bayta vastaa se antoi puolustuksen päästä laittamaan painetta QB:lle vain kahdeksan kertaa, eikä tullut ainuttakaan säkkiä eikä edes iskuja Jalen Hurtsiin. Tilastojen mukaan Mekhi Becton oli guardin paikalla aivan eliittiä.
Atlanta Falconsin hyökkäyksen linja taas oli pulassa Steelersin pass rushia vastaan, säkkejäkin tuli kolme. Tilastoissa Falconsin hyökkäyslinja oli avauskierroksella koko liigan huonoin, tosin Steelersin puolustus on varmaan jonkin verran parempi kuin Phillyn puolustus.
Robinson yksin ei riitä
Atlantan hyökkäys lähes ainoa ase on keskushyökkääjä Bijan Robinson. Pittsburghia vastaan Robinson juoksi 111 jaardia, kun koko muu hyökkäys eteni vain 133 jaardia. Ei auta, vaikka olisikin erinomainen RB joukkueessa, Atlantan hyökkäys on kovin yksipuolinen. Periaatteessa Eaglesille voisi riittää pelaaminen Robinsonia vastaan, mutta ei NFL kuitenkaan aivan niin yksinkertaista ole. Joka tapauksessa Eaglesin hyökkäys on parempi ja monipuolisempi kuin Falconsin.
Eaglesin joukkueesta voi vielä mainita NY Giantsissa tähdeksi nousseen keskushyökkääjä Saquon Barkleyn. Hän teki Phillylle viime viikolla kaksi maalia ja eteni 109 jaardia.
Kertoimet otteluun ovat noin 1.30 – 3.10, ja kyllä Philly ainakin tuon verran on parempi. Pelataan tasoitusbetsi kotijoukkueelle. Tasoitus on sopivasti puoli pistettä alle TD+lisäpiste. Eli lapulle Eagles -6.5.