Jääkiekon
MM-kisojen puolivälierässä kohtaavat
Kanada ja
Suomi toisensa Nokia Arenassa torstaina kello 20:20. Näin kolmissa edellisissä MM-kisoissa finaaleissa kohdanneet kiistakumppanukset ottavat yhteen jo ns. kuolemanottelussa. Leijonat ovat lyöneet Kanadan kahdesti kolmessa aiemmassa MM-finaalissa vuosina 2019 ja 2022.
Kanada sinetöi lohkonsa toisen sijan tuomarien suosiollisella avustuksella
Arizonan NHL-joukkuetta päätoimisesti valmentaman
Andre Tourignyn luotsaama Kanada kaatoi B-lohkon päätöskierroksella Tshekin 3-1 (1-0, 0-1, 2-0) Arena Rigassa tiistaina.
Avauserässä tsekit olivat melkoisessa alakynnessä kanukkien viedessä maalilaukaukset peräti 15-4 onnistuen kuitenkin maalaamaan vain kerran päästyään pelaamaan ylivoimaa Buffalon
Payton Krebsin maalattua upean kuvion päätteeksi Nashvillen
Cody Glassin ja Coloradon
Brad Huntin syötöistä lätyn Arizonan
Karel Vejmelkan selän taakse lukemiksi 1-0.
Kari Jalosen luotsaama Tshekki lisäsi luisteluaan ja tehosti taklauspeliään toiseen erään päästen näin paremmin peliin kiinni. Sen tasoitus syntyi San Josen laiturin
Martin Kautin toimesta Kometa Brnon
Jakub Flekin ja Pardubicen
Tomas Dvorakin esitöistä. Enempää osumia ei toisessa erässä nähty.
Päätöserässä kolmansissa MM-kisoissaan pelaava Vancouverin puolustaja
Tyler Myers vastasi kanukkien voittomaalista päästyään lataamaan voittolukemat Buffalon
Jack Quinnin ja Philadelphian
Scott Laughtonin tarjoiluista. Päätöslukemat syntyivät tyhjiin, kun Arizonan
Lawson Crouse pääsi lataamaan puolesta kentästä loppunumerot Laughtonin syötöstä. Maali hyväksyttiin, vaikka hetkeä aikaisemmin Kanadan puolustusalueella tsekkipelaaja oli koskettanut kiekkoa ja tilanne olisi pitänyt viheltää paitsioksi lätyn käytyä tsekin oltua hyökkäysalueella ennen kiekkoa. Tuomaristo ei kuitenkaan reagoinut mitenkään sekä hyväksyi kaikenlisäksi osuman, vaikka jostain heitettiin pyyhekin jäälle ennen Crousen tekemää osumaa.
Kanadan tehokkaimpia pelaajia ovat toistaiseksi näissä kisoissa olleet Calgary Flamesin pakeista
Mackenzie Weegar (7. 3+6=9) sekä Arizonan laiturikaksikko Crouse (7. 5+0=5) ja
Michael Carcone (7. 2+3=5).
Lohkonsa kolmoseksi jäänyt Leijonat kaatoi juutit lohkon viimeisessä, merkityksettömässä pelissään
Jukka Jalosen luotsaama Leijonat oli varmistanut jo jäämisensä alkusarjan lohkossaan kolmanneksi ennen A-lohkon päätöskierroksen peliään Tanskaa vastaan, missä se otti kuitenkin kahden vapaapäivän jälkeen tyylipuhtaan 7-1 (3-0, 3-0, 1-1) voiton napaten näin seitsemästä pelistään viisi voittoa (juuttien lisäksi katolleen menivät Saksa 4-3, Ranska 5-3, Unkari 7-1, Itävalta 3-1) kahden tappion (USA 1-4, Ruotsi 1-2vl) kylkiäisinä.
Juuteista ei ollut kisaisäntien pysäyttäjiksi Nokia Arenassa tiistaina Leijonien palatessa tositoimiin kahden välipäivän jälkeen molemmille merkityksettömään peliin, missä Jalosen suojateista maalinteossa onnistui kaikkiaan seitsemän eri ukkoa lukuunottamatta taaskaan
Mikko Rantasta, joka kuitenkin syötti Kärppien
Atte Ohtamaan voittomaaliksi jääneen Suomen toisen osuman nostaen maalisyöttöjensä määrän näissä kekkereissä jo kahdeksaan. Tuolla pistemäärällä ei ainoalla leijonahyökkääjällä, joka ei näissä kisoissa ole heilutellut vielä maaliverkkoa ole kuitenkaan pistepörssin top10:een mitään asiaa.
Leijonien muista maaleista Ohtamaan lisäksi vastasivat Kärppien
Marko Anttila, Färjestadin
Ville Pokka, Brynäsin
Hannes Björninen, Zürichin
Juho Lammikko, St. Louisin
Kasperi Kapanen sekä Ässien
Nikolas Matinpalo. Pokalle, Björniselle ja Matinpalolle osumat olivat ensimmäiset näissä kisoissa. Leijonien pisterohmu löytyi yllättävältä suunnalta, kun puolustajista Tapparan
Mikael Seppälä syötti kolme maalia. Leijonat ei tehnyt yhtään maaleistaan ylivoimalla. Sen sijaan Lammikon maali syntyi alivoimalla. Suomen maalissa torjuneen Växjön
Emil Larmin haaveet nollapelistä murskasi Winnipegin
Nikolaj Ehlers tarkalla laukauksella vasemmalta p-pisteeltä aivan takaylänurkkaan päätöserässä.
Leijonien tehokkain pelaaja näissä kisoissa on siis toistaiseksi ollut Rantanen (7. 0+8=8), jolla on kuitenkin joukkueen ainoana hyökkääjänä yhä maalitilinsä avaamatta. Henderson Silver Knightsin
Sakari Manninen (7. 3+4=7) ja New York Rangersin
Kaapo Kakko (7. 1+5=6) löytyvät seuraavilta sijoilta.
Maalit kortilla - ratkaisu venyy jatkoille?
Mikäli Kanadan sinisellä sen hyökkäyspeliä pääsääntöisesti tukevat nimenomaan puolustuspeliin orientoituneiden puolustajien vastapainoksi Leijonat saavat omia hyökkäyksiään paremmin tukemaan Zürichin
Mikko Lehtosen kaltaisia peliä avaavia hyökkääviä pakkeja voi Jalosen suojateilla olla jotain palaa perinteisesti kovaa puolivälierään taatusti lähtevää Kanadaa vastaan. Myös maalineduspelin pitää olla aiempaa paremmassa kuosissa kanukkien ajaessa surutta Leijonien maalille horjuttamaan Larmin itseluottamusta. Valitettavasti Suomen puolustus ei kestä vertailua edes F-tason Kanadaa vastaan, mutta Suomen hyökkäys sen sijaan kyllä kestää. Leijonien kärkiketjun onnistumisista riippuu pelaako Suomi kotikisoissaan mitaleista tänä vuonna vai ei. Ratkaisu saattaa venyä jatkoille! Maaleja tuskin myös järjettömiä maaleja tullaan näkemään.