Ketterä haastajana tähän kauteen!
Edellisellä kaudella sarjassa toiseksi jäänyt Imatran Ketterä lähtee haastajana myös tähän uuteen kauteen. Kiekko-Espoo lienee suurin voittajasuosikki, jonka jälkeen Ketterä tulee todennäköisesti espoolaisten suurimpana haastajana. Totuus on kuitenkin se, että imatralaisten kokoonpano on heikentynyt huomattavasti edelliskausista.
Ketterä pelasi harjoituskaudella peräti kymmenen ottelua, joista se voitti puolet. Imatralaisten kannalta tilanteesta positiivista tekee se, että mitä lähemmäs kauden alku on tullut, sitä enemmän se otteluita voitti. Kenraaliharjoituksessaan Ketterä jäi kuitenkin maaleitta, kun paluun suomikiekkoon tehnyt Jokerit kurmuutti imatralaisia numeroin 4-0. Suurin piikki imatralaisten lihassa oli hyökkääjä
Leevi Lemberg, joka teki ottelussa tehot 2+1.
Joensuulaisilla ongelmia!
Edelliskaudella neljänneksi sarjassa sijoittunut JoKP tulee kauteen ongelmien siivittämänä. Pelaajabudjettia on jouduttu pienentämään edelliskauteen verrattuna runsaasti joensuulaisten kotihallin remontin vuoksi. Näistä lähtökohdista on vaikea kuvitella JoKP:n taistelevan samaantapaan mitaleista mitä edelliskaudella, mutta annetaan joukkueen näyttää kyntensä ennen tuomitsemista. Mutta selvää on se, että JoKP:n päävalmentaja
Simo Karjalaisella on täysi työsarka edessään, mikäli JoKP aikoo mitaleista taistella.
JoKP pelasi harjoituskaudella vain viisi ottelua, joista se voitti neljä. Vieraiden leirissä toivotaan, että huono kenraaliharjoitus tarkoittaa hyvää ensi-iltaa, sillä JoKP hävisi harjoituskauden viimeisessä ottelussaan IPK:lle peräti numeroin 7-1. Murheellisen ottelun ainoan maalin joensuulaisille iski päätöserässä ylivoimalla hyökkääjä
Niklas Meriläinen.
Luotto isännissä!
Vaikka Ketterä onkin heikentynyt edelliskausista, on meillä luotto silti kotijoukkueessa. Ketterä on materiaaliltaan selvästi joensuulaisia edellä, emmekä usko vieraiden pystyvän Ketterää haastamaan. Materiaaliedun lisäksi Ketterällä on ottelussa myös kotietu ja se on kauden avauksessa aina merkittävä tekijä, pelaammekin lapullemme Ketterän parin maalin voiton!