Keskiviikon UCL-superkamppailuna Bayern München - Manchester United!
Keskiviikkona päästään todistamaan
Mestarien liigan lohkovaiheen yhtä odotetuimmista kamppailuista, kun Manchester United kohtaa Bayern Münchenin Allianz Arenalla.
Thomas Tuchelin luotsaama kotijoukkue on ollut jo varsin kelvollisessa vireessä alkukaudesta ja suosikin viitta on tässä lohkossa tiukasti niskassa. Tämän lohkon kaksi muuta joukkuetta ovat Galatasaray sekä FC Kööpenhamina eli kyllä ManUnkin pitäisi tästä kammeta jatkoon.
Bayern menetti viime perjantaina ensimmäistä kertaa pisteitä tällä kaudella, kun Leverkusen haki ansaitusti pisteen Münchenistä. Tätä ennen kellistettiin Borussia Mönchengladbach, Augsburg sekä Werder Bremen totutun ylivoimaisilla esityksillä. Tuchel sai tälle kaudelle mukaan rosteriin muun muassa
Harry Kanen ja
Kim Min-jaen, joten vahvistunut Bayern ilman muuta tänä syksynä nähdään.
Tuchel on keskiviikkona toimitsijakiellossa. Rosterista
Manuel Neuer jatkaa tietysti loukkaantuneena, mutta
Raphaël Guerreiro ja
Kingsley Coman ovat palanneet joukkueharjoituksiin alkuviikosta.
Joshua Kimmichin tilanne on vielä hieman epäselvä, sillä saksalaiskeskikenttämiestä vaivaa tulehtunut akillesjänne. Jos Kimmich ei ole täydessä kunnossa, tulisi
Konrad Laimer Leon Goretzkan pariksi todennäköisesti keskikentälle.
Manchester Unitedin alkukautta voisi kuvailla varsin kelvottomaksi. Wolves- ja Nottingham-voittojen lisäksi turpiin on tullut niin Brightonilta, Arsenalilta kuin Tottenhamiltakin. Näitä kovimpia pelejä United ei ole kyennyt kääntämään voitoiksi ja peliesityksissäkään ei ole juuri tarjolla lohtua.
Erik Ten Hagin tulisi vetää keskiviikolle nyt jokin ässä hihasta, sillä muuten kyyti voi olla todella kylmää.
Tilanne Unitedin sairastuvallakaan ei tarjoa helpotusta tuskaan.
Aaron Wan-Bissaka ja
Luke Shaw ovat isoja poissaoloja laitapakkien tonteilta ja lisäksi
Kobbie Mainoo, Tyrell Malacia, Sofyan Amrabat, Mason Mount, Raphaël Varane ja
Amad Diallo ovat kuntoutuksessa. Amrabat, Mount ja Varane ovat tästä joukosta lähimpänä pelikuntoa, mutta keskiviikko tullee liian aikaisin.
Jadon Sancho ja
Antony ovat lisäksi seuran sisäisistä kurinpidollisista syistä sivussa.
ManUlle luvassa kylmää kyytiä!
Näistä lähtökohdista on yksinkertaisesti pelattava Bayernia – lapulle lähtee FCB:tä -1:n aasialaisella tasoituksella eli tasan yhden maalin kotivoitto mitätöisi betsin. ManU on sekasortoisessa tilassa pelillisesti ja lasaretissa on lisäksi kentällinen pelaajia. Bayern vie ja ManU vikisee.