
Liigassa kohtaavat Lukko ja JYP toisensa Kivikylän Areenassa keskiviikkona kello 18:30. Raumalaisilla on tämä peli mukaanlukien runkosarjaa vielä kolme sekä JYPillä kaksi peliä pelaamatta.
Lukolle kolmas peräkkäinen voitto jälkimmäisessä Satakunnan B2B-derbyssä
Tomi Lämsän luotsaama Lukko otti kolmannen peräkkäisen voittonsa lyötyään myös jälkimmäisessä B2B-pelissään Satakunnan derbyssä toistamiseen vajaan kahden päivän sisään Ässät, kun porilaiset joutuivat taipumaan 2-0 (0-0, 2-0, 0-0) Kivikylän Areenassa viime lauantaina. Raumalaiset ottivat derbyissä neljä päänahkaa arkkivihollisistaan porilaisten kahta vastaan kauden aikana.
Raumalaisten molemmat osumat näkivät päivänvalon toisessa erässä, missä ensin voittomaalin ja kauden 22. osumansa viimeistellyt Sebastian Repo maalasi Steven Jandricin ja Jakob Stenqvistin esitöistä 1-0:een erän kuudennella minuutilla. Jami Krannila puolestaan iski kauden 17. maalinsa rankkarista erän jälkimmäisellä puoliskolla.
Kumpikin viihtyi jäähyboksissa sitäkin enemmän, kun Lukolle tuomittiin neljä ja Ässille kuusi pikkukakkosta. Erikoistilanteista ei osumia kuitenkaan nähty tällä kertaa.
Lukon maalissa Joni Ortio torjui kauden ensimmäisen nollapelinsä 13. pelissään raumalaisten maalinsuulla poimien kiinni kaikki porilaisten 15 laukausta. Ässien maalissa Kristian Tamminen torjui 22/24 laukausta.
JYPille toinen peräkkäinen voitto espoolaisten kustannuksella
Johan Pennerbornin luotsaama JYP löytyy Liigasta täpärästi Play Out -viivan paremmalta puolelta neljä pinnaa viivan alapuolella olevaa Pelicansia edellä. Kaksikon välissä värjöttelee vielä Kärpät pinnan päässä keskisuomalaisista. TPS on puolestaan kaksi ja Sport kolme pistettä JYPiä karussa.
JYP otti toisen peräkkäisen voittonsa, kun Pennerbornin suojatit onnistuivat kampeamaan kotiaskissaan Kiekko-Espoon katolleen 3-0 (1-0, 1-0, 1-0) viime lauantaina.
Keskisuomalaiset olivat kaikissa erissä yhden maalin verran tehokkaampia Pekka Jormakan vietyä ensin voittomaaliksi jääneellä avausosumallaan isännät 1-0 johtoon Daniel Torgerssonin ja Santeri Huovilan esitöistä. Eetu Peltola lisäsi välimatkaa kahteen maaliin puolestaan Huovilan ja Juuso Vainion syötöistä. Otto Mäkinen viimeisteli päätöslukemat tyhjiin Aaro Vidgrenin syötöstä.
JYPin maalinsuulla Oskari Salminen torjui kauden toisessa nollapelissään 21 laukausta. Sami Rajaniemi torjui espoolaisten maalissa 27/29 laukausta.
- Katso myös: Uudet vedonlyöntisivustot 2025
Epätoivoisemmalla JYPillä pistenälkä pohjaton
Lukko tavoittelee vielä jopa Liigan kärkipaikkaa, vaikka paikka neljän parhaan joukossa ja suoraan puolivälierissä ei ole vielä sinetöity. JYP käy puolestaan vielä selviytymistaistelua Play Out -mörön karistaakseen kannoiltaan. Motivaatio on taatusti keskisuomalaisilla tapissa pahimman kauhuskenaarion välttääkseen. Pistekin Raumalta olisi erinomainen saavutus, mutta silti täysin mahdollista.