Liigassa kohtaavat toisensa Lukko ja HIFK Kivikylän Areenassa perjantaina kello 18:30.
Lukosta ensimmäinen Kärpät kaatanut joukkue
Tomi Lämsän luotsaama Lukko otti toisen peräkkäisen sekä kolmannen voittonsa kauden viidestä pelistään lyötyään Kärpät 6-3 (0-0, 3-2, 3-1) kotiluolassaan Kivikylän Areenassa viime lauantaina. Tappio oli oululaisille kauden ensimmäinen.
Raumalaisten tehokkain kentällinen oli Jami Krannilan johtama kakkosnyrkki, mistä molemmat laiturit Steven Jandric (2+1) ja Karson Kuhlman (1+2) latoivat kolme tehopistettä. Lukon kakkosnyrkin puolustajista myös Nuutti Viitasalo (0+1) ylsi tehopisteille. Jandric on kolmen pelin maaliputkessa maalattuaan Sportia, Pelicansia ja Kärppiä vastaan yhteensä neljä osumaa.
Lukko livahti toisessa erässä sen reiluun puolivälin krouviin mennessä kahden maalin johtoon Anton Olssonin ja Jandricin osumilla. Kärppiä se ei kuitenkaan vielä lannistanut vaan se nousi tasoihin Austin Rueschhoffin 5vs3-ylivoimaosumalla sekä Patrik Virran tasakentin tekemällä tasoitusmaalilla. Teemu Turunen ahmi molempiin osumiin syöttöpinnat Michal Kovarcikin ja Julius Hermosen kerätessä yhdet pisteet. Toiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin raumalaisjohdossa, kiitos Niclas Almarin pukkarimaalin 3-2 lukemiksi 15 sekuntia ennen summerin soimista.
Päätöserän avauspuolikkaalla Lukko ratkaisi lopullisesti pelin Jandricin ja Kuhlmanin maaleilla vajaassa kahdessa ja puolessa minuutissa. Yhtä peliä vaille kaikissa oululaisten peleissä maalinteossa onnistunut Reid Gardiner herätteli vielä Kärppien toiveita kavennuksellaan, mutta viimeinen naula vieraiden kirstuun oli Pathrik Westerholmin tyhjiin lätkäisemä limppu puoli minuuttia ennen täyttä aikaa.
Lukko kohtaa vielä viikon viimeisessä pelissään Ilveksen Nokia Arenassa lauantaina.
HIFK:n voittoputki katkesi tylysti SaiPan maalijuhlissa
Ville Peltosen luotsaama HIFK romahti totaalisesti voitettuaan neljä ensimmäistä peliä, kun se hävisi SaiPalle peräti 4-8 (0-1, 2-5, 2-2) kotiluolassaan Nordiksella viime lauantaina. Lappeenrantalaiset tekivät seurahistoriaa, sillä koskaan aiemmin ei SaiPa ollut tehnyt kahdeksaa maalia Nordiksella.
HIFK oli lyönyt juuri vajaata vuorokautta aiemmin ensimmäistä kertaa jommankumman tamperelaisjoukkueista Nokia Arenassa liigamestaruutta puolustavan Tapparan taivuttua 4-1. Niinpä SaiPaa vastaan oli väistämättä ”ulospelaamista” nähtävissä isäntien otteissa. Sen verran kehnoa HIFK:n puolustuspelaaminen oli lauantaina.
SaiPan ilotulitusta johti vieraiden kärkisentteri Ville Petman (2+2) neljällä tehopisteellään. Kolmen tehopinnan äijiä olivat Petmanin vasemmalla laidalla viilettänyt Antti Kalapudas (1+2) sekä vieraista kolmosen vasemmassa laidassa tehoillut Roni Karvinen (2+1). SaiPa ratkaisi pelin toisessa erässä, missä se iski kaikissa neljässä ylivoimassaan maalin juuri edellä mainittujen ukkojen kyykyttäessä isäntiä Petmanin osuttua kahdesti sekä Kalapudaksen ja Karvisen kerran. Kaikkiaan HIFK pelasi vajaalla kuudesti pelin kuluessa. Neljässä aiemmassa pelissään HIFK:n verkkoon eivät vastustajat olleet onnistuneet maalaamaan yhtäkään erikoistilanne maalia. Se kertoo myös tylyä kieltään siitä, miten erinomaista lätkää toisen peräkkäisen voittonsa ottanut SaiPa pelasi.
Stadilaisista maalinteossa onnistuivat Leo Komarov, Luke Martin, Kristian Vesalainen (1+1) ja Jori Lehterä (1+1). Kahden jälkimmäisen tavoin myös Petr Kodytek (0+2) saalisti kaksi tehopistettä. Isäntien maalissa startannut Roope Taponen luikki vaihtoon viiden päästetyn osuman jälkeen ja korvattiin parikymppisellä slovakkivahdilla Rostislav Eliaksella.
HIFK päättää viikkonsa Pelicansin isäntänä Nordiksella lauantaina.
- Katso myös: Ilmaisvedot
Puolustuspeliään tiivistävä HIFK pitää maalilukemat vähissä
Vajaassa neljässä kaudessa tämä kaksikko on kohdannut toisensa Raumalla kymmenen kertaa ja noista peleistä kumpikin on popsinut toisensa kitaansa viidesti stadilaisten lyötyä raumalaiset kahdesti vasta jatkoilla. Vain neljä kertaa noissa peleissä on paukuteltu yhteensä yli viisi osumaa varsinaisella peliajalla saati molemmat ovat onnistuneet vähintään kahdesti maalinteossa samassa pelissä.