Liigassa kohtaavat toisensa Kärpät ja Tappara kaksikon välisessä jälkimmäisessä B2B-pelissä Oulun Energia Areenassa lauantaina kello 17:00.
Kärpät joutui taipumaan Peltolan juhlahumun jälkimainingeissa Tapparalle
Rikard Grönborgin luotsaama Tappara ei missannut toista kertaa enää tällä kaudella juhlahumun jälkeen kotivoiton ottamista vaan kaatoi Kärpät 4-1 (2-1, 1-0, 1-0) Nokia Arenassa eilen perjantaina.
Ensimmäisellä kerralla kauden avauskierroksella TPS löi Kirvesrinnat 3-2vl mestaruusviirin Nokia Arenan kattoon hinaamisen jälkeen pelatussa kamppailussa syyskuun alussa. Tällä kertaa edes Tapparan seitsemäntenä pelaajana kautta aikojen jäädytetyn pelinumeronsa seuran kotihallin katon rajaan saaneen Jukka Peltolan (#81) lähes tunnin pituisen juhlaseremonian tunnelataus ei riittänyt horjuuttamaan Tapparan voitonnälkää, vaan oululaiset menivät lopulta katolleen.
Tapparasta Petteri Puhakka vei ensin isännät 1-0 johtoon ylivoimalla, kun vieraista Teemu Turunen ehti hädintuskin painaa ahterinsa jäähyboksin penkkiin avausosuman nimittäin syntyessä vain kolme sekuntia jäähystä Oiva Keskisen syötöstä avauserän kolmannella minuutilla. Isäntien kippari Otto Rauhala vei Kirvesrinnat puolestaan alivoimalla jo kahden maalin johtoon kahdeksannella minuutilla väärän vaihdon aikana. Neljännessä peräkkäisessä sekä jo viidennessä pelissä kuuteen matsiin maalinteossa onnistunut Reid Gardiner kavensi kauden kahdeksannella osumallaan Ville Mäntymaan käskyttämille Kärpille 1-2:een erän jälkimmäisellä puoliskolla.
Toisessa erässä sen jälkimmäisen puolikkaan aikana Tapparan puolustajista jenkki Daniel Brickley vei isännät ylivoimalla 3-1 johtoon. Nick Halloran ja Puhakka saivat syöttöpinnat tileilleen. Jos osuma olisi syntynyt kolmea sekuntia aiemmin olisi se ollut 5vs3-ylivoimamaali, nyt se irtosi ”vain” 5vs4-erikoistilanteesta.
Päätöserässä Rauhalan johtama neloskentällinen iski illan toisen osumansa, kun norskilaituri Philip Granath pääsi sivaltamaan tyhjiin Puhakan ja Joni Tuulolan syötöistä loppulukemat 4-1:ään.
- Katso myös: Vedonlyönti ilman rekisteröitymistä
Kiukkuinen Kärpät hakee Tapparasta revanssia
Neljä viidestä edellisestä kohtaamisesta vienyt Tappara saa eittämättä Oulussa vastaansa kiukkuisen kärppälauman sen saalistaessa revanssia ja Bounce Backia. Vanhan kotifanien tuen siivittämänä sen saavuttaminen on jopa enemmän kuin todennäköistä. Kolme neljästä viime kotikohtaamisestaan varsinaisella peliajalla vienyttä Kärppiä ei turhaan ole laskelmoitu yhdeksi Tapparan kovimmista haastajista tällä kaudella. Gardinerin ja Turusen tehoilla Kirvesrinnat voi syystäkin varautua hikiseen iltaan.