Liiga: HIFK - Tappara

Pe 15.09.2023 | 18:30 | Liiga | HIFK - TAPPARA

Kohde sulkeutuu: 15.09.2023 18:30



Liigassa kohtaavat liigakauden top4-joukkueiksi vahvasti asiantuntijapiireissä veikatut Tappara ja HIFK toisensa Nokia Arenassa perjantaina kello 18:30.

Tapparan liigakausi starttasi vakuuttavalla voitolla


Rikard Grönborgin uudeksi päävalmentajakseen palkkaama kahta peräkkäistä mestaruutta puolustava Tappara, joka kaikenlisäksi voitti viime kaudella myös CHL:n kaikkien aikojen toisena suomalaisseurana aloitti liigakautensa voitokkaasti. Avauskierroksella Tappara kaatoi kotiluolassaan viimekautisen finalistivastustajansa Pelicansin 4-0 (1-0, 2-0, 1-0) keskiviikkona.

Mestaruusviiri nosto kaikkine seremonioineen viivästytti pelin alkua ja pehmensi areenan jäätä, mistä syystä pelaajat viilettivät välillä melkoisessa sohjossa. Tilanne oli kuitenkin sama molemmille joukkueille, joten ei siitä sen enempää. Ensimmäisen aikuisten liigapelinsä pelaamaan päässyt Oiva Leskinen onnistui viemään jo heti ensimmäisestä vaihdostaan Kirvesrinnat 1-0 johtoon iskettyään olympia- ja MM-kultamitalistin Juho Olkinuoran vartioiman Pelicansin maalinsuulle oikea-aikaisesti purjehdittuaan voittomaaliksi jääneen osuman MoDosta tulleen jenkkilaiturin Nick Halloranin nappisyötöstä jo pelin kolmannella peliminuutilla.

Toisessa erässä Tappara siirtyi kahden maalin johtoon erän puolivälissä Ilveksestä tulleen kanukkilaiturin Nicholas Baptisten väläyttäessä sitä, missä mies on vaarallisimmillaan karaten läpiajoon vieraiden puolustajilta ja verkko heilui toistamiseen Olkinuoran selän takana. Baptisten lähtönopeus oli aivan huikea, kun näki miten kanukki karisti parilla rivakalla potkulla varjostajansa kannoiltaan eikä synnynnäisen maalintekijän onnistumiselle läpiajosta ollut sen jälkeen käytännössä estettä Olkinuoran toki yrittäessä tehdä parhaansa. Tätä maalia ennen Pelicansin tasoitus oli roikkunut pitkään ilmassa, mutta lopulta liigauransa 23.nollapelinsä pelannut Christian Heljanko oli ilmiömäinen. Askolalaislähtöinen Heljanko vitsailikin hikihaastattelussa pelin jälkeen, että kerrankin pelissä tuli hiki mikä tosin saattoi vahdin mukaan johtua siitäkin, että uusi päävalmentaja on tuonut mukanaan uudenlaisen pelityylin mikä tuo väkisinkin maalipaikkoja myös vastustajille. Mene ja tiedä sitten. Yhtäkaikki ainoastaan muutama minuutti Baptisten osuman jälkeen Otto Leskisen siniviivalämäri vei Tapparan jo kolmen maalin karkumatkalle ja peli oli silloin käytännössä taputeltu.

Päätöserässä Pelicans lähti hakemaan kuparisensa rikkomista hyvissä ajoin ja otti Olkinuoran maalinsuultaan jo reilut kolme minuuttia ennen täyttä aikaa. Kuten niin usein ennenkin vastustaja löytää tyhjän maalin näissä tilanteissa ja niin myös Tappara käytti tilaisuuden hyväkseen. Veli-Matti Savinainen olisi voinut heittää kiekon tyhjiin jo keskialueelta, mutta kokenut velho antoi mieluummin tuon tilaisuuden joukkueen uudelle hankinnalle EV Zugissa vielä viime kaudella kiekkoilleelle 35-vuotiaalle kanukkilaiturille Carter Camperille, joka kiitti ja sivalsi kolmantena uutena Tapparan pelaajana tässä pelissä kiekon Pelicansin maaliin. Pelsut vei maaliodottaman (xG) 2,90-2,51, mikä kertoo sen, että vierailla oli tosiaan kyllä tekopaikkoja onnistua maalinteossa, mutta Heljanko veti tällä kertaa pitemmän korren.




HIFK lähtee liigakauteen suurimpana ennakkosuosikkina


Ville Peltosen kolmas kausi HIFK:n peräsimessä lähtee käyntiin kovin satsauksien saattelemana Liigan suurimpana ennakkosuosikkina.

HIFK:n jättivät viime kauden jälkeen veskareista Niilo Halonen (Västerås), puolustajista Victor Berglund (Kärpät), Eddie Larsson (Leksand) ja Otso Rantakari sekä hyökkääjistä sentteri Otto Paajanen (KooKoo) sekä laiturit Sebastian Dyk (Södertälje), Roni Hirvonen (Toronto Maple Leafs), Kevin Roy (Innsbruck, ICEHL) ja Tuomas Uronen (Ottawa, OHL). Myös Peltosen valmennustiimistä Cory Murphy nosti kytkintä.

Tulokasosasto onkin sitten nimekäs, kun ensinnäkin veskariosastoa täydennettiin ja Roope Taposen aisapariksi saatiin Tomi Karhunen (Bern). Lisäksi HIFK nappasi Tapparassa viime kauden lopussa back-uppina olleen 35-vuotiaan Niko Hovisen riveihinsä. Hovinen siirtyi kesken viime kauden Sportin tyhjennysmyynnissä Kirvesrintoihin.

Puolustajista Petteri Lindbohm (Frölunda) on tuttu veijari Leijonien takalinjoilta sekä vaasalaislähtöinen Tony Sund (Rögle) on vakiokasvo Leijonien EHT-joukkueissa. Kun taas nuori Aron Kiviharju (TPS) on kolkutellut miesten kansainvälisiin turnauksiin vasta ovia. 24-vuotias jenkkipakki Luke Martin (Utah Grizzlies) on sen sijaan uusi kasvo Liigan ympyröissä. Vanha kettu Sami Lepistö (Langnau) oli erinomainen hankinta, mutta mies joutui valitettavasti ilmoittamaan kesällä uransa päättymisestä terveyssyiden takia.

Hyökkäykseen sentteriosastolle hankittiin todellinen helmi, kun Tapparassa viime kaudella vihdoin SM-kultaa napannut kärkisentteri Jori Lehterä teki useiden kansainvälisten kausien jälkeen paluun kotimaahan. Toinen uusi sentteri on Joni Ikonen (Pelicans), joka kiekkoili myös viime kaudella SM-finaaleissa. Uusia laiturihankintoja olivat puolestaan Joonas Rask (Luleå) sekä kaikenkokenut Leo Komarov, joka valitettavasti loukkaantui viimeisessä pre-season pelissään joutuen olemaan usean kuukauden sivussa palaten entistä ehompana joskus vuodenvaihteen jälkeen takaisin liigaympyröihin. Leijonien U20-ryhmästä Peltoselle hankittiin lisäksi aisapariksi apuvalmentajaksi Marko Ojanen.

HIFK:n pre-season sujui loppua kohti vahvemmin sen voitettua seitsemästä pelistään neljä kamppailua. Tappiot tulivat neljässä ensimmäisessä pelissä Pelicansia (0-1) sekä Ilvestä (1-3 ja 0-4) vastaan. Voitot korjattiin talteen Pelicansista (1-0), Salzburgista (5-3), Münchenistä (4-2) ja HPK:sta (3-2).




Tehokkaimpia Tähtirintoja pre-seasonilla olivat kuusi ja viisi pinnaa tehtailleet tehopakki Martin (1+5) sekä kärkilaitureista Iiro Pakarinen (4+1). Kolmen tehopinnan miehiä olivat kärkilaitureista Juha Jääskä (2+1) sekä molemmat kärkisentterit Eetu Koivistoinen (1+2) ja Lehterä (0+3).

Koivistoinen johti pre-seasonin ensimmäisissä peleissä HIFK:n kärkiketjua laidoillaan Julius Nättinen ja Leevi Teissala. Kakkosnyrkkiä pyöritti Lehterä Kristian Vesalaisen ja Ikosen keskellä. Kippari Ilari Melart sekä Otto Salin luutivat kärkipakkiparina. Kakkosessa puolestaan puolustivat Sund ja Martin. Viidennestä pre-season-pelistä lähtien HIFK:n valmennustiimi muokkasi ketjuja uuteen uskoon ja Koivistoinen sai rinnalleen Jääskän ja Vesalaisen. Lehterän rinnalla kirmasivat puolestaan Nättinen ja Pakarinen ja tehojakin alkoi syntymään ihan eri tahtiin. Samalla myös pakkipareissa Melart sai rinnalleen Lindbohmin. Sen sijaan Sund ja Martin jatkoivat ennallaan.

Liigakauden aattona HIFK lainasi Florida Panthersissa kiekkoilevan Anton Lundellin 19-vuotiaan pikkuveljen Kasper Lundellin Kerhoon. Lainasoppari takaa sen, että HIFK saa tarvittaessa Lundellin välittömästi tarvittaessa takaisin. Lundell avasi kautensa Lukkoa vastaan tiistaina loukaten tuon pelin avauserässä käteensä poistuen jäältä. Sentteri palasi toisessa erässä askiin, mutta poistui samantien pelistä eikä nuorukaista nähty enää sen jälkeen laatikossa.




Tappara ollut melkoinen apina uudessa kotiluolassaan HIFK:lle, maalit eivät ole kortilla


Luvassa on taatusti erinomainen potentiaalisen Liigan kärkijoukkueiden kohtaaminen, missä Tappara saa kotietunsa lisäksi pientä ekstraetua siitä, että se pääsi jo starttaamaan liigakautensa, kun taas HIFK on joutunut pureskelemaan vielä kynsiään ennen omaa h-hetkeään. Jäällä nuo seikat unohtuvat kuitenkin nopeasti ja intensiivisessä pelissä on paljon mielenkiintoisia elementtejä pelin sisällä ei vähiten Lehterän pelaaminen viimekautisia joukkuekavereitaan vastaan!

Kaksikko kohtasi toisensa viime kaudella peräti yhdeksän kertaa johtuen siitä, että perinteiset arkkiviholliset ottivat yhteen myös välierissä, missä Kirvesrinnat vei Tähtirintojen nokan edestä 4-1 otteluvoitoin finaalipaikan. Kaikkiaan Tappara kyykytti HIFK:ta yhdeksässä pelissä seitsemän kertaa voittaen mm. kaikki viisi kohtaamista Nokia Arenalla, missä itseasiassa HIFK ei ole onnistunut vielä koskaan Tapparaa kaatamaan ja tuo apina voi osoittautua raskaaksi taakaksi taas kerran. Tosin eipä tuolla ole kohdattukaan kuutta kertaa useammin.

Neljä kertaa kuudesta (67%) kerrasta Nokia Arenassa pelatut kaksikon väliset kohtaamiset ovat olleet suurimaalisia vähintään seitsemän maalin karkeloita. Jopa maltillisemmallakin rajapyykillä löytyy markkinoilta ihan kohtuullisia kertoimia.


Betstron uusille pelaajille 30€ kierrätysvapaa ilmaisveto vain meiltä!


2022 avattu Betstro täräyttää mukavan bonuksen uusille pelaajille kauttamme yksinoikeudella: 30€ ilmaisveto ilman kierrätystä! Talleta vähintään 30€, niin saat käyttöösi ilmaisen betsin, jonka voit käyttää jalkapallossa, jääkiekossa, koripallossa ja lentopallossa. Tutustu sivustoon arvostelussa tai siirry suoraan alta lunastamaan tarjous!
Betstro: Nappaa oma ilmaisvetosi! >>


Pelivalintamme:

Ottelussa tehdään yli 4.5 maalia (60 min) @1.75

Osuma
TonyBet - Lue arvostelu

1.75

TonyBetiltä jopa 100€ ilmaisveto helpolla kierrätyksellä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
XLBet - Lue arvostelu

1.74

XLBet – Uutuussivustolle 5x20€ kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betinia - Lue arvostelu

1.71

Betinia - Lunasta 220€ pelirahaa + 20€ ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsamigo - Lue arvostelu

1.71

Betsamigo - 120% talletusbonus 120€ astiLue arvosteluSiirry pelaamaan
Betstro - Lue arvostelu

1.71

Betstro - Valitse ensitalletuksen tuplaus tai ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä