Suomella on edessään miesten
EM-kisojen alkulohkon ehdottomasti kovin haaste. Varsinkin kun se tapahtuu tilanteessa, jossa edellisen ottelun päättymisestä on seuraavan alkaessa vain noin 18 tuntia. Lisäksi "Veljekset" on pelannut ennen perjantaita torstain lisäksi keskiviikkona.
Suomi jatkoi Bulgariaa vastaan ennakko-odotuksiin nähden ihan hyvin. Tappio toki tuli 1-3-numeroin, mutta joukkue oli neljännen erän alkupuolta lukuun ottamatta ihan hyvin mukana. Tasaisuudesta kertoo vaikkapa se, että Bulgaria voitti vain kolme yksittäistä pistettä enemmän, ja kaksi ensimmäistä erää menivät joukkueen eduksi jatkopalloilla.
Torstain tulosten myötä alkulohko on muodostumassa erittäin kiharaiseksi. Pelit ovat menneet jo nyt melkoisesti ristiin, ja yksikään joukkue ei ole jäämässä missään nimessä heittopussiksi. Kahdesta pudotuspeleistä rannalle jäävästä ryhmästä käydään melkoinen kilpailu.
Bulgariaa vastaan Suomen pelaamisesta alkoi näkyä tiettyjä heikompia osa-alueita, jotka loistivat vielä ensimmäisessä ottelussa poissaolollaan erinomaisen peliesityksen myötä. Kahden ässän ja 21 syöttövirheen saldo olisi kestämätön varsinkin Slovenian tasoista huippujoukkuetta vastaan.
Miltei uskomaton palloilumaa
Hyökkäysprosenteissa Suomi kilvoitteli tasapäisesti, kun molemmat joukkueet tekivät pisteen joka toisesta hyökkäyksestään. Myös vastaanottoprosentit menivät käytännössä tasan, eikä torjuntapisteissäkään ollut suurta eroa.
Kroatia-ottelun loistavaan hyökkäyspeliin tuli se muutos, että yleispelaajista etenkin
Niko Suihkosen tehot putosivat. 31 on pitkässä juoksussa liian matala hyökkäysprosentti varsinkin, kun neljäsosa kaikista hyökkäyksistä päättyi vastustajan torjuntapisteeseen.
Slovenia, tuo melkeinpä uskomaton palloilumaa, pelaa perjantaina kaksi arvokisaottelua.
Luka Doncic tähdittää koripallomaajoukkuetta MM-kisojen ylemmän jatkosarjan kamppailussa ja
lentopallossa pyritään lunastamaan ennakkosuosikin asemaa todeksi. Viime vuonna lentismiehet pelasivat MM-välierässä, ja kahdet viimeisimmät EM-kisat ovat johtaneet (hävittyyn) finaaliin.
Näiden saavutusten pelaajarunko jatkaa edelleen, vaikka luonnollista ikääntymistä alkaakin toki tapahtua.
Tine Urnaut pelaa vaatimattomasti yhdeksänsissä EM-kisoissaan, ja passari
Gregor Ropret on 34-vuotias. Toisaalta hakkurin tontilla on nuorta osaamista 21-vuotiaan
Rok Mozicin muodossa.
Kesällä joukkue pelasi Nations Leagueta, josta tuli kenties pettymyksellinen seitsemäs sija. Voittoja tuli yhdeksän ja tappioita neljä, yhtenä niistä puolivälierähäviö Japanille.
Ukraina, kakkos-, kolmos- vai viitossuosikki?
EM-avauksessa irtosi 3-1-voitto lohkon kakkos- tai kolmossuosikiksi mielletystä Ukrainasta. Tosin Ukraina hävisi kyseisen ottelun jälkeen Kroatialle, joka taas taipui Suomelle 0-3.
Joka tapauksessa Slovenian hyökkäysprosentti Ukrainaa vastaan oli samainen 50 kuin Suomella Bulgaria-pelissä. Mozic teki melko virheetöntä työtä, ja tehotkin olivat suhteellisen hyvin kohdallaan.
Tasoero on joukkueiden välillä niin suuri ja otteluohjelma tässä kohdassa Suomen kannalta niin raju, että tämä ottelu on nopeasti ohi.