
Barça ja Baskimaan Real vastakkain ennen isoa euroviikkoa!
La Ligassa piikkipaikan hiljattain vallannut Barcelona isännöi sunnuntaina Estadi Olímpic Lluís Companysilla Real Sociedadia. Härkäviikot ovat aluillaan molemmilla joukkueilla, kun ensi viikolla molemmat joukkueet palaavat tositoimiin myös europeleissä ja alla on viikolla pelatut Copa del Reyn välierien avausosat. Haasteita piisaa varmuudella molemmissa leireissä peluutusten suhteen, joten yhtälö on vedonlyönnillisestikin monimutkainen.
Hansi Flickin luotsaama Barça on ollut alkuvuodessa jälleen kovassa tuloksellisessa nosteessa ja alla on viimein sarjan alakorin joukkueita vastaan jopa nollapelejä. Viikolla Atléticoa vastaan päästettiin kuitenkin kotiviheriöllä neljä osumaa, joten huhtikuun alussa joudutaan Copan välierien toisessa osaottelussa vielä huhkimaan reippaasti vieraissakin. Seuraavat viikot ovat ns. ”make or break”, mitä katalaanien kauden menestysnäkymiin tulee.
Flickin miehistö on sunnuntaina pitkälti terveenä. Marc Bernal ja Marc-André Ter Stegen jatkavat pitkäaikaisten vammojensa kuntoutusta, mutta Andreas Christensen saadaan todennäköisesti taas mukaan kokoonpanoon. Robert Lewandowski avasi viikolla penkiltä ja eiköhän puolalaishyökkääjä starttaa taas tämän ottelun.
Imanol Alguacilin miehistön kausi La Ligassa on jäämässä mollivoittoiseksi, kun Txuri-Urdin ei ole kyennyt nousemaan kuin vaivoin ylempään keskikastiin. Ensi kaudella ei tätä menoa pelata europelejä, joskin on huomioitava kuudennen sijan olevan edelleen hyvin lähellä. Vahvuudet ovat tällä kaudella olleet baskeilla selvästi puolustuspäässä – joukkue on tehnyt neljänneksi vähiten maaleja, mutta päästettyjen maalien valossa vastaavasti ollaan neljänneksi parhaita. Pakkaa tuskin availlaan kovin rohkeasti sunnuntainakaan.
Vierailta Jon Pacheco ja Arsen Zakharyan jatkavat lasaretissa, mutta poissaoloja piisaa jopa enemmän pelikieltorintamalla. Sheraldo Beckerin, Take Kubon ja Nayef Aguerdin panosta voi tulla vierailla kovakin ikävä.
- Katso myös: Vedonlyöntibonukset
Latooko Barcelona taas maaleja urakalla?
Vetona sunnuntai-iltapäivän mittelöön on Barcelona -1,5. Real Sociedadilta puuttuu muutama tärkeä peluri ja etenkin hyökkäyspäässä on nyt isosti vajausta, kun Kubo ja Becker eivät ole pelikelpoisia. Barcelona loi hurjan määrän maalipaikkoja tiistaina Atléticoa vastaan ja Real Sociedadkaan ei ole nollaa pitämässä, jos isännillä viimeistely toimii edes kohtalaisesti.