
Hiihdon MM-kisat alkavat torstaina miesten ja vapaan sprinteillä. MM-kisat käydään tänä vuonna Norjan Trondheimissa 26.2-9.3.
Latuprofiili
Trondheimin sprinttiradalla on kaksi selkeätä nousua. Nousut eivät ole kovin pitkiä, mutta ovat suhteellisen jyrkkäpiirteisiä, joten niihin huippunaiset pystyvät iskemään ja tekemään eroa muihin. Eroa onkin tehtävä, sillä viimeisen mäen päältä tullaan lasketelleen kohti maalisuoraa. Joten mikäli nousun päältä ei pääse lähtemään 5-10 metrin etumatkalla, niin on suuri riski, että takana tuleva jengi linkoa heittämällä ohi maalisuoran alussa.
- Katso myös: Parhaat vedonlyöntisivut
Juhliiko Kläbo kotiyleisön edessä?
Johannes Hösflot Kläbo on suurin voittajasuosikki torstain sprinttikisaan. Norjalaistähti on ollut sprintissä jo vuosikausia murskaava ja lähes koskematon. Lisäksi Kläbo hiihtää kotikonnuillaan, joten tästä mies saa varmasti pientä positiivista lisäboostia.
Kläbo oli todella kovassa iskussa tammikuussa ja vaikuttikin siltä, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan kohti MM-kisoja. Tammikuun lopulla norjalainen kuitenkin kärsi pienestä flunssasta ja joutui jättämään yhden kisa viikonlopun väliin. Falunissa Kläbo vaikutti olevan edelleen rautaisessa kunnossa, sillä mies voitti sprinttikisan ja oli perinteisen kympillä heti kakkonnen Iivo Niskasen jälkeen. Ilman kolarointia Kläbon lyöminen tulee olemaan erittäin hankalaa.
Kläbolla on Trondheimissa mahdollisuudet historialliseen kultapottiin, sillä vapaan sprintistä, perinteisen parisprintistä ja normiviestistä on melkoisella varmuudella tulossa kolme kultamitalia. Lisäksi skiathlonissa ja perinteisen kympillä Kläbolla on todella hyvät mahdollisuudet kultamitaliin. Ainoastaan päätosmatka, vapaan 50 kilometrin massalähtö, on ainut kisa, johon mies ei lähde suurimpana voittajasuosikkina.
Viime vuonna Kläbo voitti Trondheimin vapaan sprintin. Kisan kakkonen oli Lucas Chanavat ja kolmas oli Harald Östberg Amundsen.
Muista mitaleista tullaan käymmään verinein taistelu ja omissa kuumimmat suosikit finaaliin ovat Chanavat, Federico Pellegrino, Edvin Anger, Even Northug, Matz William Jensen ja Ben Ogden. Miehissä tasoerot ovat silti sen verran pieniä ja kun loppulasku on kasaava, niin on mahdollista, että palkintopallilla nähdään joku muu ylläolevien urheilijoiden ulkopuolelta. Etenkin, jos huoltotiimi onnistuu tekemään liukkaan suksiparin viimeiseen laskuun.
Suomalaisten suhteen odotukset eivät ole kovin korkealla ja mikäli Lauri Vuorinen, Joni Mäki tai Niilo Moilanen yltäisi välieriin, niin suoritus olisi jo hyvä. Finaalipaikka vaatisi jo epäonnistumista huippunimiltä tai jotain pientä kolarointia välierässä.
Peli-idea
Pelisuositus kohteeseen on Valerio Grondin ja Janik Rieblin välinen H2H-kohde. Sveitsiläiskaksikko on ollut viime vuosina tuttu näky vapaan sprinttikisojen välierissä ja finaaleissa. Tällä kaudella Grond on ollut merkittävästi Riebliä parempi ja johtaa keskinäisiä 3-1 vapaan sprinteissä. Viime viikollla kaksikko osallistui Norjan kansalliseen vapaan sprinttikisaan Gjoevikissa, jossa Grond oli ykkönen ja Riebli neljäs. Grondista on tarjolla 1.57:n kerroin, joka on mielestäni pelattava. Oma rajakertoimeni Grondille on 1.45.