Formula 1: Monacon F1 GP Aika-ajot

Formula 1 | Monacon GP aika-ajot
| La 27.5. klo 17:00

Kohde sulkeutuu: 27.05.2023 17:00


Viime viikonlopun Italian osakilpailu jäi sitten runsaan vedentulon ja tulvien takia ajamatta, toivottavasti pahimpia tuhoja kärsinyt alue tuosta toipuu jossain ajassa. Jopa kuolonuhreja vaatineet tulvat olivat pahimmat miesmuistiin ja ison urheilutapahtuman juhliminen olisi ollut moraalisestikin todella kyseenalaista.

No nyt on uusi viikko ja Formula 1 -karavaani on siirtynyt tarunhohtoiseen Monte Carloon eli Monacoon. Ahtaallla katuradalla aika-ajojen merkitystä ei voi kyllin korostaa, suurin osa ohituksista täällä tehdään taas varikkostoppien aikana. Ahtaalla katuradalla paineet kasvavat usein isoihin mittasuhteisiin ja eipä taas olisi ihme jos taas nähtäisiin jopa ne surullisen kuuluisat punaiset liput! Näitä voidaan nähdä vaikka jokaisessa sessiossa, joten kyllähän ne pakkaa sekottavat. Toivottavasti nyt pahimmalta kolarisumalta säästytään, mutta samalla toivotaan ettei tämä kisa nyt ihan köröttelyksikään mene.

Sään puolesta pitäisi olla suorastaan ihanteelliset olosuhteet kisailulle ja koko kisaviikonlopulle, luksusjahtien kansilla ei siis tarvitse varoa että sinne shampanjalasiin tipahtelisi ylimääräisiä vesipisaroita.



Monacon GP:n aika-ajot


Ehkä tärkeimmät aika-ajot koko kaudella, sillä Monacon radallahan tuo ohittaminen on sitten aika paljon vaikeampaa kuin monella muulla radalla. Jos tällä radalla jäät sinne 10. sijan alapuolella, saa olla melkoinen lento päällä jos sieltä nouset vielä palkintopallille.

Tässä kisassa taktiikka ja hereillä olo on erityisen tärkeää, onhan turva-auton tai virtuaalisen turva-auton mahdollisuus erittäin suuri. Monacossa on myös oikeasti toimiva ratahenkilöstö ja romut kerätään nopeasti radalta isojen nostureiden avulla.

Aika-ajoihin Red Bull lähtee tietenkin ykkössuosikkina, toki tässä voi nyt olla hieman paremmat mahdollisuudet myös Ferrarilla ja Mercedeksellä. Lewis Hamiltonin huhutaan neuvottelevan Ferrarin kanssa isosta sopimuksesta, näkyykö tämä jotenkin Monacon oman pojan, Charles Leclercin ja Carlos Sainzin otteissa? Epävarmaa ja virheherkkää suorittamista on ollut viime aikoina eikä tämä kaikki varmaankaan ole johtunut autosta.


Elisa Viihde Viaplay ja Vsport kanavat välittävät Formulat kotisohville


Upea Monacon kisa, meneekö tämä peräkkäin köröttelyksi minimaalisin ohituksin? Toivotaann nyt että nähdään tapahtumarikkaat aika-ajot ja itse kisa.

F1 Monaco aikataulu

Perjantai 26.5.

14:30 Vapaat harjoitukset 1
18:00 Vapaat harjoitukset 2

Lauantai 27.5.

13:30 Vapaat harjoitukset 3
17:00 Aika-ajot

Sunnuntai 28.5.

16:00 Monacon GP

Vedonlyöntivihje Monacon aika-ajoihin


Ferrari on ollut kauden alun aika-ajoissa hyvin hajulla ja ollut Red Bullin piikki lihassa. Ehdottomasti neljä isoa ennakkosuosikkia tähän aika-ajoon, Max Verstappen ja Charles Leclerc taisteluparina, samoin kuin Sergio Perez ja Fernando Alonso taistelevat vähintäänkin kolmospaikasta. Carlos Sainz voi toki yllättää iloisesti, mutta onhan tuo alkukausi ollut vähän vaikeaa suorittamista.

Mercedeksen paalu olisi melkoinen yllätys, mutta ei tietenkään mikään mahdottomuus. Isojen kertoimien hommiahan nuo ovat, mutta täällä jos missä tuo voisi olla mahdollinen. Lewis Hamilton ja George Russell ovat taatusti nälkäisiä, mutta riittääkö Mersussa vientiä kuin Ferrarissa ja Red Bullissa? Lance Strollin taidot eivät taida riittää ihan Alonson tasolle, mutta toki Aston Martin on tässä kisassa ja aika-ajossa yllätysvalmis. Jollekin kuudelle kärkikuskillehan tämä paalu menee, vai pitääkö laskea jopa kahdeksaan?

Max Verstappenin kerroin Monacon paalulle on oikein maistuva, joten lähdetään sillä liikkeelle. Tsekkaa kuitenkin koko kohdearsenaali eri vedonlyöntisivustojen osalta tähän mainioon viikonloppuun!




100% talletusbonus 100€ asti


Mobilebet on täällä taas! Hetken Suomen markkinoilta huilia ottanut sivusto on edelleen yksi parhaista ja tarjoaa hyvää bonusta pelien alkuun.
Mobilebet: Lunasta 100% talletusbonus

Pelivalintamme:

Max Verstappen nappaa paalun @2.4

Osuma
Mr Green - Lue arvostelu

2.4

Uudelle pelaajalle kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
TonyBet - Lue arvostelu

2.4

TonyBetiltä jopa 100€ ilmaisveto helpolla kierrätyksellä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

2.4

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
XLBet - Lue arvostelu

2.4

XLBet – Uutuussivustolle kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan