Walesilla yhä ohut oljenkorsi kahden parhaan joukkoon! Apuja kuitenkin tarvitaan muualta!
Jerevanin iltapäivässä kovan kolauksen
EM-kisahaaveilleen kokenut Wales isännöi jo suoran lopputurnauspaikan lunastanutta Turkkia tiistaina Cardiff City Stadiumilla. Wales lähti marraskuun karsintaikkunaan Kroatian kanssa rinta rinnan ja kun keskinäiset olivat menneet
Rob Pagen ryhmän hyväksi, olivat lähtökohdat suorastaan erinomaiset. Nyt Wales tarvitsee apuja ilman panoksia pelaavalta Armenialta toisaalla.
Walesin karsinnat alkoivat juuri mainiolla vierastasapelillä Kroatiasta, mutta sitten otettiinkin reippaasti tuloksellista takapakkia, kun Armenia ja Turkki kellistivät Pagen ryhmän kesäkuussa. Kunnolla mukaan taistoon Wales nousi jälleen lokakuussa, kun Kroatia hävisi Cardiffissa lukemin 2-1. Sikäli kun Kroatia nyt hoitaa oman leiviskänsä, etenisi Wales kuitenkin jatkokarsintaan, jossa voi tulla vastaan jopa Suomi.
Pagella ei vaikuttaisi olevan tiistaita silmällä pitäen uusia loukkaantumishuolia.
Chris Mepham on kuitenkin korttitilin täyttymisen vuoksi pelikiellossa, joten
Tom Lockyer noussee avauskokoonpanoon.
Brennan Johnson avasi Armeniaa vastaan penkiltä ja Tottenhamin hyökkääjän voisi kuvitella myös saavan alusta asti mahdollisuuden.
Suoranaista kuherruskuukautta uuden päävalmentajansa
Vincenzo Montellan alaisuudessa viettävä Turkki on yhtäkkiä löytänyt uskomattoman pelillisen vaihteen, joka siivitti maan suoraan kisapaikkaan. Paikka Saksassa varmistettiin lokakuussa ja marraskuun ensimmäisessä pelissä lämmiteltiin kumoon Saksa harjoitusottelussa. Jokohan vuonna 2024 olisi pitkästä aikaa Turkin vuoro edetä pitkälle arvoturnauksessa?
Sivussa Turkilta on lievää polvivammaa kuntoutteleva
Merih Demiral, Yunus Akgün, Arda Güler, Enes Ünal, Cengiz Ünder, Hakan Calhanoglu ja
Orkun Kökçü. Penkiltä Saksaa vastaan aloittaneet
Kerem Aktürkoglu, Salih Özcan ja
Baris Yilmaz saattavat hyvin avata tiistaina Cardiffissa. Maaliin tulee todennäköisesti
Ugurcan Çakir.
Molemmissa päissä kolisee!
Lapulle lähtee tiistaille molempien joukkueiden maalintekoa. Turkki vaikuttaisi olevan tällä hetkellä niin mainiossa iskussa, että tavallisesti laadukkaasti organisoitu Wales tuskin koko ottelua on kestämässä. Wales tulee päälle kovalla höngällä ja esimerkiksi erikoistilanteista Pagen ryhmä saattaa aivan hyvin päästä rokottamaan.