CHL huipentuu lauantain finaaliin
Luleå Hockey ja Tappara kohtaavat lauantaina
jääkiekon CHL:n loppuottelussa
Coop Norrbotten Arenalla Luulajassa. Tappara on mukana finaaliottelussa toista vuotta peräkkäin, viime kauden päätteeksi kirvesrinnat jäivät kirvelevästi hopealle Rögleä vastaan. Tappara lähtee hienoisena altavastaajana myös tämän vuoden finaaliin, lähinnä Luleån kotiedun vuoksi.
Finaalissa kohtaavat kaksi melko samantyyppistä joukkuetta. Sekä Luleå että Tappara perustavat pelinsä
tiiviiseen viisikkopelaamiseen ja kiekonhallintaan. Tappara on tehnyt tämän kauden kahdessatoista CHL-matsissaan vain 35 maalia, mikä ei finalistilta ole paljon. Toisaalta omissa verkko on heilunut vain hämmentävät seitsemäntoista kertaa. Luleån osalta lukemat ovat 41 tehtyä ja 21 päästettyä maalia, eli tiivis on ollut myös pohjoisruotsalaisten paketti.
Tapparalla reitti finaaliin on ollut todella kova. Kirvesrinnat raivasivat pudotuspeleissä tieltään
Davosin, Röglen ja EV Zugin. Ainoa tappio näissä ottelupareissa tuli avausosassa Rögleä vastaan. Luleå puolestaan pääsi ainakin paperilla hieman helpommalla, kun jalkoihin jäivät
Grizzlys Wolfsburg, Jukurit sekä Frölunda. Välieräpari Frölundaa vastaan oli umpitasainen ja lopulta tarvittiin voittolaukauskilpailu ratkaisemaan otteluparin voittaja.
Joko nyt, Tappara?
Suomalaispelaajat ovat olleet tällä kaudella jättirooleissa Luleån marssiessa finaaliin. Ykkössentteri
Juhani Tyrväinen on pelannut huippukauden, kuten myös alakerran kiekollinen johtaja
Julius Honka. Myös konkari
Leo Komarov on päässyt kauden edetessä hyvään lentoon ja löytyyhän riveistä myös pienemmissä riveissä pelaavat
Joonas Rask,
Tomi Sallinen sekä
Olli Nikupeteri.
Ei Tappara silti materiaalissa juuri jälkeen jää ja kirvesrinnoilla on myös yksi merkittävä etu puolellaan, nimeltään
Christian Heljanko. Päästettyjen maalien keskiarvolla 1.27 CHL-kauden pelannut ja huimat neljä nollapeliäkin kirjauttanut Heljanko on etukäteen edellä Luleån virkaveljeään
Matteus Wardia.
Etu tärkeimmällä pelipaikalla on tällaisissa matseissa iso asia. Heljangolle plussaksi on laskettava myös kokemus viime kauden CHL:stä aina finaalia myöten. Ward puolestaan esiintyy kilpailussa ensimmäistä vuottaan. Nuori vahti on ollut tähän asti mainio hänkin, mutta finaali on kuitenkin aina finaali. Tuskin tässä matsissa montaa maalia tehdään, joten yksikin lipsahdus voi käydä kalliiksi.
Sanomattakin on selvää, että lähtökohdat kauden tähän asti isoimpaan matsiin ovat todella tasaiset. Kotietu tekee Luleåsta ihan ansaitusti hienoisen suosikin, mutta erot ovat minimaalisia. Vedonlyöntikertoimissa maistuvimmat haut löytyvätkin Tapparan puolelta. Otetaan vihjeeksi
ottelun lopullinen voittaja, pitkälle päälle kahden kerroin haastajalle on kelpo valinta.