
Bundesliigakierroksen päämatsi heti kättelyssä perjantaina!
Kahdeksan pisteen karkumatkalla Bundesliigassa viilettävä Bayern München vierailee perjantaina kierroksen avausmatsissa VfB Stuttgartin vieraana Mercedes-Benz-Arenalla. Sebastian Hoenessin käskyttämä kotijoukkue lähtee tälle kierrokselle seitsemänneltä sijalta, mutta marginaalit ovat kuitenkin kolmannesta sijasta alaspäin todella pienet, joten ensi kauden eurofutisten suhteen kaikki on vielä mahdollista.
Stuttgartin tekeminen on ottanut viime viikkoina hieman taka-askelia. Nyt alla on voitottomat ottelut Hoffenheimia ja Wolfsburgia vastaan ja etenkin hyökkäyspelaamisesta on puuttunut samanlainen kipinä kuin mitä alkukaudesta ja viime kaudella nähtiin. Perjantain vihulaisen luulisi ainakin sytyttävän Stuttgartin.
Isänniltä on perjantaina lasaretissa edelleen Ameen Al-Dakhil, Dan-Axel Zagadou, El Bilal Touré sekä Luca Raimund. Al-Dakhil ja Touré ovat piakkoin tulossa mukaan joukkueharjoituksiin, mutta perjantaina ei ole vielä mitään asiaa matsipäivän rosteriin.
Vincent Kompanyn käskyttämällä Bayernillakin on alla hieman hiljaisempi ajanjakso, mutta viime viikonloppuna näytettiin kyllä epäilijöille taas närhen munat, kun Frankfurt kaatui Allianz Arenalla 4-0. Onhan Bayernin potentiaali aivan järisyttävä ja Bundesliigan mestaruus pitäisi olla aika itsestäänselvyys, jos otteisiin saadaan vielä ripaus lisää tasaisuutta.
Vierailta puuttuvat Joshua Kimmich, Daniel Peretz sekä todennäköisesti Dayot Upamecano. Josip Stanisic on kuntoutunut mukaan joukkueharjoituksiin vatsataudin jäljiltä, joten eiköhän kroatialaispakkikin saada mukaan perjantaiksi. Harry Kane oli kokoonpanossa jo viikko sitten eikä Jamal Musialallakaan ole hätää nilkkansa kanssa.
- Katso myös: Vedonlyönti ilman rekisteröintiä
Kierros käyntiin maalirikkaissa merkeissä!
Vaikka Stuttgartin ruuti on ollut viime aikoina hieman märänpuoleista, päästään lapulle kuitenkin ottamaan suurimaalisuutta perjantaille näillä kertoimilla! Bayern voi tietenkin latoa yksinkin ottelussa kolme tai neljä osumaa – viime viikonloppuna Frankfurtin puolustus oli ainakin täysin paperia Kompanyn ryhmän edessä. Stuttgart tuskin on kotiyleisön edessä kovin konservatiivisesti pelaamassa.