Allsvenskanin 23.kierroksella kohtaavat Häcken ja Halmstad toisensa Bravida Arenalla sunnuntaina kello 18:30.
Häcken satsasi vahvasti eurokentille ennen maajoukkuetaukoa Allsvenskanin ehdoilla
Per-Mathias Hogmon luotsaama ja mestaruutta puolustava Häcken on tällä hetkellä Allsvenskanissa kolmantena 22 ottelusta 44 pistettä maalisuhteella 52-27 kerättyään. Edellä oleva kärkikaksikko Elfsborg (48) ja Malmö (46) ovat vain hajuraon päässä, kun sarjaa on enää kahdeksan kierrosta pelaamatta.
Häcken lähti maaottelutauolle kaksi tappiota niskassaan sen panostettua juuri tuossa vaiheessa europeleihin kohdatessaan juuri noihin aikoihin Eurooppa-liigan karsintojen finaalikierroksella skotlantilaisen Aberdeenin. Eikä panostus mennyt hukkaan, sillä Häcken selviytyi tuosta parista lohkovaiheeseen yhteismaalein 5-3, vaikka jäi avausosassa kotonaan vielä 2-2 tasuriin. Lohkovaihe starttaa Häckenin osalta ensi torstaina, jolloin göteborgilaiset matkustavat Saksan Bundesliigan kärkijoukkueista Huuhkajien tähtivahti Lukas Hradeckyn kipparoiman Leverkusenin vieraaksi BayArenalle. Lohkon muut joukkueet ovat HJK:n Mestarien Liigan ja Eurooppa-liigan karsinnoista pudottaneet Molde ja Qarabag. Eli Klubi olisi pelannut todennäköisesti juuri tässä lohkossa, mikäli olisi Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen selviytynyt.
Häcken hävisi edellisessä Allsvenskanin pelissään sarjapaikastaan taistelevalle Degerforsille 0-1 Stora Vallalla. Isäntien voittomaalista vastasi toisella jaksolla Elyas Bouzaiene. Voitostaan huolimatta Degerfors on yhä karsijan paikalla kolmanneksi viimeisenä tasapisteissä heti viimeisen suoran säilyjän paikalla neljänneksi viimeisenä olevan Siriusin jälkeen. Degerforsin takana hengittävät niskaan suoran putoajan paikalla olevat AIK (22) ja Varberg (14).
Halmstad katkaisi pitkän voitottomien pelien putkensa juuri ennen maajoukkuetaukoa
Magnus Haglundin luotsaamalla sarjanousijalla Halmstadilla karsintapeikko läähättää niinkin kaukana kuin kuusi pistettä perässä. Sen sijoitus on tällä hetkellä kymmenes Haglundin suojattien kerättyä 22 ottelusta 29 pistettä maalisuhteella 21-35. Halmstadin ja alapuolella olevan Degerforsin välillä on kolme (Göteborg, Brommapojkarna ja Sirius) muutakin joukkuetta, joten aivan akuuttia hätää ei sillä pitäisi missään tapauksessa olla. Tosin tässä vaiheessa tuudittautumiseen ei ole varaa, mikäli sarjanousija haluaa sarjapaikkansa hyvissä ajoin säilyttää.
Halmstad katkaisi juuri ennen maajoukkuetaukoa seitsemän peräkkäisen ottelun pituisen voitottomien pelien putkensa kaadettuaan Siriusin 2-1 kotiluolassaan Örjans Vallilla. Putkensa aikana Halmstad keräsi pisteitä vain kolmesta tasapelistä häviten neljä muuta kamppailua.
Halmstad livahti avausjaksolla Jack Cooper Loven sekä toistamiseen kolmeen peliin maalanneen Mohammed Naeemin tekemillä osumilla kahden maalin karkumatkalle saaden kahdesta pukkarimaalista, mitkä syntyivät 43.minuutilla sekä lisäajan 3.minuutilla, että selviytyi hengissä Siriusin toisen jakson takaa-ajosta mikä tuotti vain yhden osuman Tashreeq Matthewsin maalattua 53.minuutilla onnistuen näin maalinteossa toisessa peräkkäisessä ottelussaan.
Markkinakertoimet liikaa Häckenin suuntaan kallellaan
Halmstad ei ole ollut Häckenille viime vuosina mikään läpihuutojuttu. Toukokuussa Halmstad vei kotonaan Örjan Vallilla voiton 1-0, kun pari kuukautta aiemmin Häcken oli puolestaan pudottanut Halmstadin Svenska Cupenissa jatkosta 2-1 kotivoitolla Bravida Arenalla.
Jos ei harjoituspelejä lasketa mukaan voitti Halmstad toissa kaudella Allsvenskanissa kaksikon molemmat keskinäiset pelit, vaikka tuolloin Superettaniin lopulta putosikin. Kun ottaa vielä huomioon Häckenin tulevan todella vaikean Eurooppa-liigan lohkovaiheen reissupelin Leverkusenin vieraaksi Saksaan pakkaa Allsvenskanin mestaruutta puolustava göteborgilaisseura ajatuksissaan jo väistämättä matkalaukkujaan miettien tuliko passi ja hammasharja sekä keltaruskeat bokserit varmasti mukaan eikä keskittyminen voi millään olla 100%. Siinäkin valossa markkinakertoimet Häckenin ylisuuresta ennakkosuosikin asemasta pohjamutiin painettuine kertoimineen eivät voi vastata kaksikon todellisia tämänhetkisiä voimasuhteita!
Halmstadin mahdollisuuksia tasoitusvedossa puoltavista kertoimista saa kohtuutasoituksia ja vihjeen osumiseksi riittää jopa Häckenin maltillinen yhden maalin voittokin.
Betstron uusille pelaajille 30€ kierrätysvapaa ilmaisveto vain meiltä!
2022 avattu Betstro täräyttää mukavan bonuksen uusille pelaajille kauttamme yksinoikeudella: 30€ ilmaisveto ilman kierrätystä! Talleta vähintään 30€, niin saat käyttöösi ilmaisen betsin, jonka voit käyttää jalkapallossa, jääkiekossa, koripallossa ja lentopallossa. Tutustu sivustoon arvostelussa tai siirry suoraan alta lunastamaan tarjous! Betstro: Nappaa oma ilmaisvetosi! >>