Man Cityn kertoimet on painettu liian alas
Mestarien liigan pudotuspelit lähtevät käyntiin. Manchester Cityllä on niin pieni mestaruuskerroin, että siihen on laitettava vastalause.
City saa vetomarkkinoilla alle kolmosen kertomia mestaruudella, eikä se voi mitenkään olla kohdallaan. City on toki hyvä joukkue, mutta Englannissa tuntuu olevan yksimielisyys futiskommentaattorien kesken, että se ei ole yhtä dominoiva joukkue kuin vielä takavuosina. Eikä City voittanut Mestarien liigaa edelliskausinakaan.
Man City kohtaa ensimmäisellä kierroksella Leipzigin, eikä sekään nyt tietenkään mikään läpihuutojuttu Citylle ole. City ei ole ollut varsinkaan vierasmatseissa aivan vakuuttava.
Leipzig on pelannut suht hyvin MM-tauon jälkeen, ja se pääsi alkulohkosta jatkoon melko helposti. Lokakuussa se voitti Real Madridinkin kotonaan 3-2. Leipzig saa loukkaantuneena olleen
Christopher Nkunkun taas mukaan, ja viime kaudella hän oli Citylle hankala pideltävä. Nkunku teki Etihadilla hattutempun, kun matsi päättyi Citylle 6-3.
Vetomarkkinoihin on vaikuttanut myös se, että Man Cityn pahimmat vastukset pelaavat vastakkain, Liverpool kohtaa Real Madridin ja PSG Bayern Munchenin. Pool on ollut sen verran vaisu viime aikoina, että se tuskin on Realille sen hankalampi vastus kuin Leipzig Man Citylle.
Real Madrid voittaa Liverpoolin taas
Real Madridin taas yhdestä Mestarien liigan voitosta saisi vetomarkkinoilta kertoimeksi noin 12.00. Ei City niin paljon parempi ole, että näiden kahden kerroinlukemat 2.80 – 12.00 olisivat kohdallaan.
Real Madrid ei ole ollut aivan terävimmillään MM-tauon jälkeen. Viidestä viimeisestä La Ligan matsista se on hävinnyt kaksi. Sen potentiaali on kuitenkin paljon enemmän, eikä huono kunto helmikuussa tarkoita sitä, että joukkue olisi huhtikuussakin heikko. Kunhan nyt vain saa ensin Liverpoolin syrjään.
Cityn lisäksi toinen kestomenestyjä, joka ei ole vielä onnistunut tätä kannua voittamaan, on ranskalainen PSG. PSG:llä ainakin on paperilla potentiaalia vaikka mihin. Ja ehkä tämä on
Leo Messin kausi loppuun saakka?
Ranskan Ligue 1 on hankala mittari Euroopan turnauksiin, kun siellä PSG ei kohtaa ainuttakaan potentiaalista UCL-voittajaa. PSG on nyt Ranskan liigassa ykkönen viiden pisteen erolla, ja kahdesta viime matsista se on mennyt häviämään kaksi. Mutta sama tilanne kuin Real Madridilla, kunhan PSG selvittää ensimmäisen esteen, niin joukkue ehtii hyvin saada homman kasaan ennen seuraavaa kierrosta.
Ongelma on vain se, että PSG seuraava vastus on UCL:n kakkossuosikki Bayern Munchen. Uutiset kertovat, että PSG:n kolmikko Messi-
Neymar-Mbappe olisi kokonaisuudessaan pelikunnossa Bayernia vastaan. Sekä PSG:llä että Bayernilla on viime kierroksilla ollut ongelmia puolustuksen kanssa. PSG:n UCL-mestaruudesta annetaan noin 9.00 kertoimia.
Lyödään siis Cityä vastaan, mutta laitetaanko Real Madrid kertoimella 12.00 vai PSG kertoimella 9.00? Kukin tavallaan, mutta tämä kirjoitus päätyy siihen, että on Leo Messin juhlavuosi, eli PSG.