Kova luotto Kanervan joukkueeseen
Karsinnat EM 2024 -turnaukseen alkavat ensi viikolla. Nyt on hyvä paikka betsata Suomen kisapaikkaan. Kerroin Suomen top 2 -sijoitukselle alkulohkossa on yli 1.80, ja kyllä Suomelle voi hyvinkin antaa hieman vajaan 60 prosentin todennäköisyyden olla kahden parhaan joukossa.
Tanska on lohkon selvä ykkössuosikki. Sen lohkovoitosta saa kertoimeksi vain noin 1.15. Lasketaan Tanska lohkoykköseksi, vaikka se ei MM-kisoissa enää ollutkaan se sama hurmiossa pelaava Tanska kuin viime EM-kisoissa ja sen jälkeen.
San Marinon voi myös hyvin laskea pois top 2 -kisasta. San Marino lienee koko Euroopan huonoin maajoukkue.
Kazakstan tulee kotikentällä kiusaamaan muita joukkueita, mutta vaikea nähdä, että se saisi vieraissa tarpeeksi pisteitä, että kisapaikka olisi mahdollinen.
Jäljellä jää sitten kolme joukkuetta pelaamaan kakkospaikasta, Suomi, Slovenia sekä Pohjois-Irlanti.
Pohjois-Irlanti ei ole enää häävi joukkue
Pohjois-Irlanti oli mukana Ranskan EM-turnauksessa 2016, ja siellä se vielä pelasi itsensä pudotuspeleihin, mutta tämän jälkeen joukkue on ollut lujasti laskusuunnassa.
Viimeisessä Kansojen liigassa Pohjois-Irlanti pelasi C-tasolla, eikä menestys ollut kummoista. Kuudesta matsista se sai saldoksi 1-2-3, ainoa voitto tuli kotikentällä Kosovosta. Esimerkiksi heikkoa Kyprosta vastaan Pohjois-Irlanti pelasi vain kaksi tasuria.
Vaikea nähdä, että Pohjois-Irlanti pystyisi näin nopeasti muuttamaan suuntaan. Joukkueessa ei ole mitään erityistä aihetta odottaa petrausta. Leicesterin pakki
Jonny Evans on joukkueen kapteeni, ja selkeästi ryhmän kovatasoisin pelaaja. Muuten porukka pelaa etupäässä Englannin Championshipissä. Mitään nousevaa sukupolvea ryhmästä ei oikein löydy. Pohjois-Irlanti pelannee varsinkin kotonaan tasaisia matseja, mutta kyllä sille voittaminen tulee olemaan vaikeaa.
Pohjois-Irlannin jatkopaikan kerroin on noin 8.00. Ehkä se on liikaa, mutta paljon mieluummin sitä laittaa sinivalkoinen lippiksen päähän ja katsoo Suomen kerrointa.
Suomi vai Slovenia?
Suomelle annetaan jatkopaikasta noin 1.80-lukemia ja Slovenialle noin kakkosen kertoimia.
Slovenia pelasi Kansojen liigaa Suomen tavoin B-liigassa. Kuudesta ottelusta se voitti vain Norjan kotonaan 2-1. Tasureita se onnistui nitkuttamaan kolme, esimerkiksi vieraissa Ruotsia ja Norjaa vastaan.
Slovenia on paperilla melko tasapaksu ryhmä. Veskari
Jan Oblak on ykkösmies, mutta kentältä ei oikein löydy mitään erikoista. 19-vuotias keskushyökkääjän
Benjamin Sesko voisi olla tulevaisuuden nimi. Hiljattain Sesko teki RB Salzburgin paidassa kolme kassia Itävallan liigassa Rapid Wieniä vastaan, mutta kovin epätasainen nuorukainen on.
Suomi on hyvin samanlainen kuin Slovenia, ei ole suuria staroja, kun
Pukki, Hradecky ja
Kamara pelaavat vaisua kautta. Pukki alkaa jo olla iäkkään puoleinen, mutta kyllä hän nämä karsinnat vielä on Suomen ykköskärki.
Suomen etuna on se, että päävalmentaja
Markku Kanerva on onnistunut rakentamaan joukkueen, joka on enemmän kuin osiensa summa. Edellisissä EM-karsinnoissa Suomi päästi kymmenessä matsissa kymmenen maalia, ja kun lasketaan pois lohkon selvän ykkösen ja tulevan Euroopan mestarin Italian kahdessa matsissa tekemät neljä kassia, niin Suomi päästi kahdeksassa ottelussa kuusi maalia.
Huuhkajissa Arajuurikin pääsi loistamaan
Suomen puolustus oli viimeksi erinomainen, vaikka sen pelaajat eivät seuratasolla veskari Hradeckya lukuunottamatta häikäise. Kyproksen liigaa pelannut
Paulus Arajuurikin oli maajoukkueen matkassa kuin Bundesliigan luottotoppari. Eiköhän Kanerva saa tämänkin ryhmän kanssa puolustuksen kuntoon.
Hyökkäys ei ole niin hyvä kuin viimeksi, kun Pukki on jo saanut ikää ja taantunut. Nuoria ei ole tulossa takaa, ainakaan vielä. Tässäkin kohdassa voisi olla uskoa siihen, että Kanervan systeemissä Pukki pelaa vielä hyvät maajoukkuepelit.
Kansojen liigassa Suomi teki kuudessa matsissa kahdeksan maalia, ja niistä Pukki kolme. Jos nyt mennään samoilla tehoilla, niin eiköhän se riitä.
Uskotaan Kanervan Markun joukkueen suoritusvarmuuteen ja pelisysteemiin. Suomi EM-kisoihin, kerroin on noin 1.80. Ei tähän kuitenkaan koko tilipussia ole syytä tyhjentää.