Suoratoistopalveluiden mittava urheilutarjonta saa listoilleen yhden uuden lajin, kun Netflix aloittaa tennisaiheisen Break Point -sarjansa tammikuun puolivälissä. Ensimmäinen jakso esitetään 13.1. Viisi jaksoa sarjasta tulee nähtäväksi tammikuussa ja seuraavat viisi kesäkuussa 2023.
Netflixin mukaan sarjan idea on seurata pelaajia
ATP- ja WTA-kiertueilla. Grand Slam -turnauksiakin
Grand Slam -turnauksiakin ohjelmassa on mukana. Sarjan tarkoitus on seurata lajin altavastaajia. Tennis on varsinkin miesten puolella supertähtien hallitsema laji. Nyt nostetaan esille heitä, jotka eivät ole niin paljon otsikoissa.
Netflix on myös pelannut varman päälle sarjansa kanssa.
Nick Kyrgios on yksi pelaajista, joita seurataan tarkemmin, ja Kyrgiosin kanssa saa aina aikaiseksi draamaa ja kohua, ja siitähän tulee hyvä televisio-ohjelma.
Kyrgiosin lisäksi esillä ovat muun muassa
Casper Ruud, Felix Auger-Aliassime, Ons Jabeur, Paula Badosa ja
Maria Sakkari. Suomalaisten
Emil Ruusuvuoren ja
Harri Heliövaaran ei ole kerrottu olevan sarjassa mukana.
Lajin supertähtiä ja entisiä mestareitakin sarjassa kuullaan. Mukana ovat ainakin vielä aktiivina maailman ehdottomalla huipulla pelaavat
Iga Swiatek ja
Stefanos Tsitsipas sekä ex-tähdet
Maria Sharapova, Andy Roddick ja
John McEnroe.
”Ammattilaistenniksen maailma elää siirtymävaihetta. Kun legendat harkitsevat uran lopettamista, uusi tennistähtien sukupolvi tekee nopeaa nousua. Break Point seuraa tätä vahdinvaihtoa sekä verta, hikeä ja rikottuja mailoja, joita parhaiden joukkoon pääseminen vaatii”, Netflix kertoo tiedotteessaan.
Break Point jatkaa menestyneitä televisiosarjoja, joissa katsotaan huippu-urheilun kulissien taakse. Sen tuotantotiimi on aikaisemmin tehnyt Formula 1: Drive to Survive -sarjaa. Imdb:n listauksen mukaan parhaat urheilun realitysarjat ovat olleet futiksen Welcome to Wrexham sekä koripallon Last Chance U: Basketball. Koko lajityypín ensimmäinen suurmenestys oli Hard Knocks -sarja amerikkalaisen NFL:n joukkueista.