Suomi varmisti paikan MM-jääkiekon jatkopeleissä jo hyvissä ajoin ennen alkulohkon loppua. Jatko-ohjelma sen sijaan jättää tilaa spekuloinnille. Lue lisää artikkelistamme.
Puolivälierävastus selviää tiistaina
Suomi varmisti teoreettisestikin paikkansa jääkiekon 2023 MM-kisojen pudotuspeleissä lauantaina, kun Itävalta kaatui Nokia Arenassa 3-1. Leijonilla on vielä jäljellä yksi ottelu, tiistai-illan kamppailu Tanskaa vastaan. Kisojen A-lohkossa pelaava Suomi on lohkossaan varmuudella vähintään kolmas, joka onkin se todennäköisin loppusijoitus.
Ruotsi olisi teoriassa vielä ohitettavissa, mutta se vaatisi Ruotsin töpeksintää sekä Tanskaa, että USA:a vastaan. Lohkovoitto ratkaistaneenkin näiden maiden kesken.
A-lohkon voittaja
Vastus elintärkeään puolivälierään tulee B-lohkosta. Sveitsi varmisti lohkovoiton sunnuntaina voitolla Tshekistä, eli suurella todennäköisyydellä lohkon kakkonen on joko juuri Tshekki tai Kanada. Joukkueet päättävät alkulohkonsa tiistaina keskinäisellä matsilla Riikassa ja tuossa ottelussa selviää siten myös Leijonien puolivälierävastus.
Suomen puolivälierämatsin ajankohta ja pelipaikka sen sijaan on jo selvillä. Kisaisännän etuoikeudella Leijonat pelaa puolivälieränsä Tampereen Nokia Arenalla torstaina 25. toukokuuta kello 20.20 alkaen.
Kanada - Tshekki 23.5.
Välieräparit lohkosijoitusten perusteella
Nykysysteemin mukaan otteluparit välierissä määräytyvät tänäkin vuonna suoraan alkulohkosijoitusten perusteella. Parhaiten omassa lohkossaan sijoittunut joukkue saa vastaansa heikoimman ja toiseksi parhaiten sijoittunut kolmanneksi parhaan. Kriteerit järjestykselle ovat seuraavat:
Välierässä vastaan voi tulla myös oman lohkon joukkue. Mikäli kaikki Suomea paremmin alkulohkoissa sijoittuneet joukkueet voittaisivat puolivälierämatsinsa, saisi Leijonat välierässä vastaansa Sveitsin. Paljon muitakin vaihtoehtoja toki on.
Molemmat välierät pelataan Tampereella lauantaina 27.5. Mikäli Suomi on mukana välierissä, pelaa Leijonat aikaisemmassa ottelussa eli klo 14.20 alkaen.
La 27.05.2023
Kello 14.20 Välierä 1
Kello 18.20 Välierä 2