Joel Pohjanpalo yhdistää Serie B:n Veneziassa maalinteon ja yhteyden fanien kanssa.
Huuhkajista ja Euroopan futisviheriöiltä tuttu
Joel Pohjanpalo siirtyi viime elokuussa pitkän Bayer Leverkusen -pestin jälkeen Italian toisella sarjatasolla Serie B:ssä pelaavan Venezian riveihin.
Venezia, jossa pelaa myös suomalainen maalivahti
Niki Mäenpää, tosin kovin laihoilla minuuteilla, pyörii kakkossarjan keskikastissa eikä ole kovin vakavissaan tekemässä nousua
Serie A:han tällä hetkellä.
Sen sijaan Pohjanpalo se vain hurmaa! Ennen muuta tietysti otteillaan: 28-vuotias HJK-kasvatti on viimeistellyt 23 ottelussa mukavat yhdeksän maalia, jolla hän on sarjan maalipörssissä kolmantena. Erityisesti kevään korvilla on kulkenut: edellisiin kolmeen otteluun on syntynyt kaksi maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Muun muassa edellinen maali Beneventoa vastaan kymmenen päivää sitten oli sympaattisen jollemainen osuma, ja mies oli muutenkin ehdottomasti ottelussa pelipäällä. Katso kooste alta (Joelin maalitilanne alkaen 2:35).
Olutta fanien kanssa?
Kun fanit syttyvät urheilijalle, usein on kyse jostain muustakin kuin vain suorituksista kentällä. Urheilijat ovat persoonia, jotka vetoavat penkkiurheilu- ja betsikansaan monenlaisilla tempauksilla ja luonteenpiirteillä
Balotellista Zlataniin.
Joel Pohjanpalon tapauksessa, ainakin tällä kertaa, yhdeksi yhdistäväksi tekijäksi italialaisten futisfanien kanssa on muodostunut hieman yllättäen olut. Suomessa bisse virtaa, samoin Joelin entisessä kotimaassa Saksassa – sekä näköjään nykyisillä kotikonnuilla Italiassa.
Pelaaja nimittäin hörppäsi ilolla fanin tarjoamaa juomaa edellisen ottelun jälkeen ja jatkoi kentän laidalla lampsimista saamansa tuopin kanssa. Olipa aikaa myös yhteiskuville kannattajien kanssa.
Kannattaa ottaa ilman muuta tämä tarina seurantaan, vaikka Jolle ei tällä hetkellä pääsarjassa pelaakaan! Venezia pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina, jolloin vastaan tulee Pisa. Muun muassa
ZulaBetillä voit lyödä vetoa siitä, onnistuuko mies iskemään ottelun ensimmäisen tai viimeisen maalin tai onnistumaan maalinteossa ylipäätään.