Rallin MM-sarja 2021

Rallin MM-sarja 2021
Rallin MM-sarjan kisakalenteri kaudelle 2021 on alustavasti 12 osakilpailun mittainen, mutta avoin muutoksille. Suomessa on tarkoitus järjestää tänä vuonna historialliset kaksi MM-rallia, joista toinen ajetaan talvirallina Rovaniemellä.
Rallin MM-sarja starttasi perinteikkääseen tapaan tammikuun lopulla ajettavalla Monte Carlon MM-rallilla. Sebastien Ogier nappasi kauden avauskisasta historiallisen voiton. Hän myös kuittasi itselleen viime kauden päätteeksi jo seitsemännen maailmanmestaruutensa, ja lähtee nyt puolustamaan mestaruuttaan 12 osakilpailun mittaisella kaudella.

WRC kausi 2020 sai dramaattisen päätöksen


Sekä talli- että kuljettajien maailmanmestaruuden ratkaisu venyi viimeiseen osakilpailuun asti. Merkkimestaruudesta kamppailivat keskenään Hyundai ja Toyota. Hyundai oli pisteissä hieman Toyotaa edellä ennen viimeistä osakilpailua, joten Toyotan olisi pitänyt sijoittua sijoille 1 ja 3 voittaakseen mestaruuden.

Kuljettajien puolella Toyotan walesilaiskuski Elfyn Evans lähti suosikkina ja suurehkossa pistejohdossa kauden päätöskilpailuun. Kaikki näyttikin menevän Evansille varsin suotuisasti hänen ollessaan kilpailussa neljäs ja aivan kärjen tuntumassa, kunnes ennennäkemättömät olosuhteet Monzan vuoristoteillä tekivät tepposet. Toyota lipsahti rankassa lumisateessa tieltä alas metsikköön, ja sinne jäi. Evans osoitti hyvää urheiluhenkeä, ja kiiruhti autosta ulos varoittamaan tallikaveriansa Ogieria uskomattoman liukkaasta mutkasta. Ogier ajoi rallin voittoon ja kuittasi itselleen maailmanmestaruuden. Rovanperä ei yltänyt palkintopallille, joten merkkimestaruus lipesi jo toista kertaa putkeen Hyundaille. Suomalaisista paras oli neljänneksi rallissa kaasutellut M-Sport Fordin Esapekka Lappi, joka jäi kaudelle 2021 vaille tallipaikkaa.



Jari-Matti Latvalasta Toyotan uusi tallipäällikkö


Uutinen tuli varmasti monille puskista, kun Tommi Mäkinen siirtyi Toyotan tallipäällikön tehtävistä muihin hommiin. Toyotan johtaja Akio Toyoda osoitti suurta luottamusta MM-sarjan kaikkien aikojen kokeneinta kuljettajaa Jari-Matti Latvalaa kohtaan, ja tarjosi hänelle ainutlaatuista tallipäällikön pestiä. Kuljettajauran lopettamisen tienoilla keikkuneen Latvalan ei luonnollisesti hirveän kauan tätä päätöstä tarvinnut miettiä, kunnes hän otti uudet haasteet vastaan.

Moni varmasti kyseenalaistaa Latvalan johtamistaidot, kun hänellä ei aiempaa johtamiskokemusta ole. Hänellä on kuitenkin tehtävässään tarvittavat taustajoukot. Kiistatonta on kuitenkin Latvalan asiantuntemus ja ymmärrys nykyisten WRC-autojen sekä ylipäätänsä rallisirkuksen toiminnan päälle, joka varmasti on suuri etu. Hän on myös paljon kuljettajaläheisempi, ja osaa tarkastella tilannetta kuljettajan näkökulmasta.

Hän on nyt siis Ogierin, Evansin, Rovanperän sekä Katsutan pomo. Sebastien Ogierin oli määrä lopettaa uransa viime kauteen, mutta koronakauden tuoma vaje kisakalenteriin pisti vielä ajokärpäsen puremaan, ja Ogier solmi Toyotan kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Ogierin paikkaa kyttää varmasti moni, sillä tällä hetkellä MM-sarjassa on paljon potentiaalisia kuljettajia ilman tallipaikkaa.



Tallit ja kuljettajat


Mukana on tänäkin vuonna samat tallit kuin edellisvuonna. Tehdastiimeinä toimii Toyota ja Hyundai, sekä puolittaisena yksityistiiminä M-Sport Ford.

Toyota ja Hyundai ajattavat pääsääntöisesti kolmea, jopa neljää autoa per osakilpailu, mutta M-Sportilla autoja on yleensä vain kaksi. M-Sport sekä Hyundai kierrättävät toisen/kolmannen autonsa kuljettajaa. Esimerkiksi Teemu Sunisen on määrä ajaa vain osa kilpailuista. M-Sport painii talousvaikeuksien kanssa, joten tilanne on heidän osaltaan varsin ymmärrettävä. Totuus on myös karu sen osalta, että M-Sport ei tule tällä kaudella kamppailemaan kuljettajien eikä tallien mestaruudesta, vaan sekä käydään Toyotan ja Hyundain kuljettajien välillä.

Toyota
  • Sebastien Ogier - Julien Ingrassia
  • Elfyn Evans - Scott Martin
  • Kalle Rovanperä - Jonne Halttunen
  • Takamoto Katsuta - Daniel Barritt
Hyundai
  • Ott Tänak - Martin Järveoja
  • Thierry Neuville - Martijn Wydaeghen
  • Daniel Sordo - Borja Rodaza
  • Craig Breen - Paul Nagle
M-Sport Ford
  • Teemu Suninen - Mikko Markkula
  • Gus Greensmith - Elliott Edmondson
  • Adrien Fourmaux - Renaud Jamoul



Sääntölinjaus muutoksien varalle


Koronavuosi pisti keskustelut käyntiin siitä, voidaanko maailmanmestaruutta tynkäkaudesta jakaa. Kansainvälinen autoliitto FIA teki tähän tulevan kauden varalle linjauksen. Uuden linjauksen mukaan kalenteriin kaavailluista ralleista vähintään puolet pitää saada ajettua, että mestaruus voidaan jakaa. Osaa kilpailuista ei koronan vuoksi voida välttämättä järjestää, mutta korvaavia kilpailuja yritetään etsiä tilalle.

Suomessa kaksi MM-rallia!


Suomessa ajetaan tänä vuonna historialliset kaksi MM-rallia. Koronapandemian takia Ruotsin MM-rallia ei voitu järjestää, joten Suomi haki sijaisuutta perinteikkäälle talvirallille.

Oivat puitteet löytyivätkin Lapista, ja Suomi sai isännöitäväkseen talvirallin. Helmikuun lopussa ajettavassa Arctic Rally Finlandissa ajetaan tuttuja pätkiä vuotuisesta Arctic Lapland Rally Finland -rallista. Erikoiskokeiden määrä ei päätä huimaa, sillä niitä ajetaan vain 10 kappaletta. Yhteispituutta erikoiskokeille kertyy yhteensä noin 260 kilometriä, joten pituutta erikoiskokeilla riittää. Toisaalta, näissä olosuhteissa ja yleisöttömässä rallissa järjestäjätkin pääsevät helpommalla kun erikoiskokeita on vain muutama kappale per päivä.

Rallissa nähdäänkin todella paljon kovatasoisia kuljettajia. WRC-luokassa voitosta lähtevät suomalaisista haastamaan Kalle Rovanperä sekä Teemu Suninen, jotka voivat hyvinkin yllättää. WRC2-luokassa puolestaan voitosta ajavat muun muassa Esapekka Lappi sekä Andreas Mikkelsen.

Ralli käydään todella ankaran talvisissa olosuhteissa, eikä viime vuosien kehnon lumitilanteen vuoksi ole tällaista rallia nyky WRC-kalustolla vielä nähtykään. Yleisön puuttuminen on autokunnille iso miinus siltä osin, että jos auto jämähtää penkkaan niin ei apuja olekaan saatavilla. Tämän vuoksi jokainen kilpailuun lähtevä autokunta joutuu varustautumaan selviytymispakkauksella johon kuuluvat muun muassa lumilapio ja lämmintä vaatetusta.

Toinen MM-ralli Suomessa ajetaan lokakuun alussa, kun vuorossa on Secto Rally Finland. Viime vuodelta Neste Rally Finland peruuntui koronapandemian vuoksi, mutta tänä vuonna on taas täysi tohina päällä. Rovanperällä on varmasti jo kova halu näyttää isoille pojille, miten Gazoo Racingin Yaris liikahtaa kotikulmilla.

Vedonlyönti MM-rallissa


Moottoriurheilun vedonlyönti on perinteikkäästi ollut kilpailukohtaisen supertriplan veikkaamista, jossa yritetään veikata loppusijoitukset 1-3 oikein. Bookkerit ovat kuitenkin alkaneet laajentamaan kohdevalikoimaansa MM-ralliin, ja nykyään vetoja pystyy asettamaan kuljettajien H2H-kaksinkamppailuista, kilpailun voittajasta, voittomarginaalista, erikoiskokeiden pohja-ajoista, voittavasta automerkistä ja monesta muusta. Myös tukku erikoiskohteita on yleensä tarjolla, jotka vaihtelevat osakilpailuittain.

Kattavimman kohdevalikoiman ralliin tarjoaa ehdottomasti Coolbet, Nordicbet, Betsafe ja Betsson. Myös Unibet, LeoVegas ja Mr Green tarjoavat hyviä vedonlyöntikohteita ralliin.

Live-vetoa rallista


Osa edellä mainituista bookkereista tarjoaa myös live-vetoa ralliin! Erikoiskokeiden välissä aukeaa kohteita seuraaville erikoiskokeille, joiden pohja-ajan kellottavaa kuljettajaa pystyy veikkaamaan. Myös kisapäivän päätteeksi saattaa olla mahdollista veikata vielä esimerkiksi rallin voittajaa tai palkintokorokesijoituksia live-vedosta. Livestream seurantaa ei bookkerien puolesta ole, mutta kohtuuhintainen WRC+ paketti kattaa kaiken livenä ja helpottaa betsien asettamista.

Tänak sekä Ogier mestarisuosikkeina kauteen


Ott Tänak sekä Sebastien Ogier ovat asetettu mestarisuosikeiksi tälle kaudelle. Toiseksi eniten bookkerit uskovat tallien toisien kuljettajien Thierry Neuvillen sekä Elfyn Evansin mahdollisuuksiin. Kalle Rovanperä sai kauden alussa mestaruudesta 12,00 kerrointa, mutta vieläkö kuluva kausi menee suomalaiselta oppien parissa?



MM-sarjan kalenteri 2021


Rallin MM-sarjan kisakalenteri vuonna 2021 kattaa alustavasti 13 osakilpailua. Koronapandemian vuoksi on kuitenkin vielä epävarmaa mitkä kilpailut voidaan järjestää, joten kalenteri on avoin kilpailuiden sekä päivämäärien muutoksille.