Patrik Laineen vuoristorata huipentuu MM-kisoihin!

Patrik Laineen vuoristorata huipentuu MM-kisoihin!
Columbuksen suomalaislaituri Laine vahvistaa Leijonia kevään kotikisoissa. Huipentuuko Laineen vaihteleva kausi kultajuhliin Tampereella? (Kuva: Alamy)

Laineen vuoristoradalle kultainen päätös?


Suomen Jääkiekkoliitto rysäytti lauantaina 22. huhtikuuta melkoisen jymyuutisen, kun se ilmoitti Patrik Laineen saapuvan vahvistamaan Leijonia kevään MM-kotikisoissa. Mikään sensaatiomainen yllätys uutinen ei toki ollut, mutta varmasti erittäin mieluinen asia niin joukkueelle, kuin kisoja markkinoiville tahoille.

Kotikaupunkiinsa palaava teholaituri on varmasti oiva vahvistus myös pelillisesti. Ensimmäisen kerran Laine nähdään tositoimissa juuri MM-kisojen alla pelattavassa Tshekin EHT-turnauksessa. Edellisestä leijonaesiintymisestä onkin jo aikaa, sillä Laine pelasi edellisen kerran maajoukkueessa vuoden 2016 World Cupissa. Tuona vuonna tuli myös uran tähän asti ainoa MM-edustus.

Mitään automaattista menestystä yksi pelaaja ei tietenkään joukkueelleen tuo. Laineen menestykseen Leijonissa kohdistuu myös runsaasti paineita. Vedonlyönti.com teki aiheesta minigallupin, kun Laineen pelaaminen varmistui. Gallupissa kysyttiin: "Näetkö sinä mieluusti Paten kotikaupungissaan pelaamassa Suomelle?". Vastanneista 70% sanoi "totta kai", joten ainakin suuren yleisön luottamusta Tesoman suuri poika nauttii!


(Aikaisemmin Laine on pelannut ainoastaan kerran MM-kisoissa. Vuonna 2016 hän iski kymmenessä MM-ottelussa tehot 7+5=12.)

NHL-kausi jälleen vaihtelevissa merkeissä


Laine aloitti toisen täyden kautensa Columbuksessa kovin odotuksin. Melko lupaavasti joskin ailahtelevasti sujunut sesonki 2021-22, sekä kesän siirtomarkkinoilta naarattu jättivonkale Johnny Gaudreau antoivat uskoa Tesoman suuren pojan, sekä koko joukkueen tykkikauteen. Tuskaista kuitenkin oli Blue Jacketsilla, joka umpisurkean alkukauden ansiosta oli lopulta koko NHL:n hännillä.

Henkilökohtaisesti kausi oli Laineelle vaihteleva, kuten niin monesti ennenkin. Kauteen osui tulikuumia jaksoja, jolloin laituri paukutti maaleja liukuhihnalta. Kuumien jaksojen vastapainona oli sitten yhtä lailla jääkylmiä kausia, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan. Tämä ominaisuus on leimannut koko maaliahneen laiturin uraa.

Laine tehtaili tehoja hieman alle piste per peli tahtiin, 55 matsissa syntyi pinnat 22+30=52. Kuten ottelumäärästäkin näkee, myös loukkaantumiset kiusasivat jälleen. Kauden loppuun tuli vielä harmillinen käsivamma, mutta MM-kisoja ajatellen toipuminen on edennyt aikataulussa. Nälkääkin on varmasti rikkonaisen kauden jälkeen riittävästi.

Leijonissa rooli tulemaan taatusti iso. Maalintekijöitä ei ole koskaan liikaa, joten roolia löytyy niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin. Viime aikoina Laine on myös aktiivisesti tehnyt itsestään aiempaa kokonaisvaltaisemman pelaajan, joka ei ole rasite joukkueelleen missään tilanteessa. Nämä asiat ovat mannaa päävalmentaja Jukka Jaloselle, joka vannoo systemaattisen "prosenttikiekon" nimeen, jossa yksikään pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi.

Nähtäväksi jää, saako Laine rinnalleen toisen tamperelaisen, kun Aleksander Barkovin Florida on lähellä putoamista NHL:n pudotuspeleissä. Tutkapari Barkov - Laine kotikaupunkinsa MM-kisoissa olisi varmasti niin leijonafanien kuin lipunmyyjienkin märkä päiväuni. Eiköhän Laineen tulo kisoihin näy myös MM-kisat 2023 live streamien suosiossa.


Ei mitään uutta auringon alla


Lainetta tarkemmin seuranneille tämän kauden vuoristoratamaisessa menossa ei ole mitään uutta. Viime kesänä muhkean neljän vuoden ja lähes 35 miljoonan dollarin jatkosopimuksen tehnyt hyökkääjä on läpi uransa pelannut rikkonaisia kausia, joissa huiput ovat todella korkeita ja alhot matalia.

Laineen "kuivat kaudet" ovat olleet NHL:ssä yllättävänkin samanlaisia. Yleensä puhutaan kauden aikana keskimäärin noin kahdesta 10-15 matsin pituisesta jaksosta, jolloin maaleja syntyy korkeintaan yksi tai kaksi. Samalla yleensä myös Laineen plus-miinustilasto ottaa osumaa, joten laiturista tulee kylmien kausiensa aikana joukkueelleen rasite.

MM-kisoihin Laine pääsee sinänsä erinomaisesta tilanteesta. Uuvuttava NHL-kausi on loukkaantumisten myötä ollut normaalia kevyempi ja Leijonissa odottaa turvallinen työympäristö. Jalosella on huippuluokan senttereitä jonoksi asti, joten loppukaudesta keskikaistaakin kokeillut Laine pääsee touhuamaan "toimistossaan" laidalla sekä ykkösylivoimassa.


Yksilöpelaaja joukkuelajissa?


Kaikki tilastot tukevat sitä, että Laine on flow-pelaaja sanan puhtaimmassa merkityksessä. Parhaimmillaan kaikki toimii kuin tanssi, huonoimmillaan kaukalossa nähdään kiukutteleva tuittupää. Mistä tämä sitten johtuu?

Ei voi välttyä ajatukselta, että syyt löytyvät pitkälti henkiseltä puolelta. Parhaillekin pelaajille tulee pitkän kauden aikana vaikeita jaksoja, mutta Laineelle ne tuntuvat olevan paljon normaalia syvempiä ja pitempiä. Muutama vaikeampi peli syö usein Laineen pelihuumorin täysin ja oravanpyörä on valmis. Taiteilijasieluna Laine tuntuu myös turhautuvan helposti silloin, kun taidetta ei kaukalon puolella synny.

Syytä on toki joukkueessakin. Esimerkiksi Columbuksen umpisurkea ylivoima on ollut omiaan syömään Laineen pelihuumoria. Huippuvaarallisena ylivoimatykkinä tunnettu Laine ei missään vaiheessa päässyt Blue Jacketsin pakkopelissä niille tehoille, mitä on odotettu. Myös kemia toisen supertähden Gaudreaun kanssa loisti poissaolollaan. Tälläkin kaudella Columbuksen ylivoima oli sarjan heikoimmasta päästä, mikä on näillä pelureilla melkoinen mysteeri.

Nähtäväksi jää, millainen Laineen tulevaisuus taalaliigassa on. Sanomattakin on selvää, ettei lähes yhdeksän miljoonan vuosipalkkaa nauttivalta laiturilta odoteta kymmeniä "ohipelejä" kaudessa, olkoonkin että myös tulosta syntyy kuumina kausina mukavasti. Löytääkö Laine sisältään tasapainoisemman pelaajan, vai nähdäänkö jatkossakin puhtaasti fiiliksellä eteenpäin puskeva taiteilija? Se saattaa olla kysymys, joka määrittää Laineen koko loppu-uran suunnan.

MM-kisoissa kausi on mahdollista päättää tyylillä. MM-kulta Nokia Areenassa olisi ikimuistoinen tapahtuma, joka varmasti Laineenkin mielessä olisi uran yksi kohokohdista. Nähdäänkö vuoristoradalle onnellinen loppu toukokuussa Tampereella?