Murtaako Leijonat MM-jääkiekon kotikisojen kirouksen?

Isäntämaan on ollut hämmästyttävän vaikeaa menestyä järjestämissään jääkiekon miesten MM-kotikisoissa. Vuoden 1986 jälkeiset kotikisojen finalistit on nopeasti lueteltu, ja tehdäänkin se heti kärkeen:

- 1995 Ruotsi, hopeaa.
- 2008 Kanada, hopeaa.
- 2013 Ruotsi, kultaa.

Hämmentävän lyhyt on siis lista niistä kisoista, jolloin järjestävässä maassa on saatu jännittää kultamitalien puolesta turnauksen huipentumaan asti. Toki MM-turnauksia on viety paljon hieman heikompiinkin kiekkomaihin, mutta rima on alitettu useasti myös mitalisuosikkien taholta.

Joidenkin muistissa on edelleen Venäjän vuoden 2000 kisat. Tuolloin isäntämaa päätyi kiekkohistoriansa ylivoimaisesti huonoimpaan loppusijoitukseen, 11:nneksi.

Joitain harvinaisia päinvastaisia esimerkkejäkin toki on. Saksa oli vuonna 2010 neljäs eli sijoittui paremmin kuin koskaan sitä ennen Länsi-Saksan aikakausi huomioidenkin.

Helppoa ei ole ollut omissa kisoissa Suomellakaan - esimerkiksi uusissa halleissa tulokset ovat jääneet odotuksia heikommiksi. Revitään auki vanhoja haavoja muistelemalla, mitä on vuodesta 1991 lähtien tapahtunut. Tehdään tämä kuitenkin sillä toivonkipinällä, että asioiden on mahdollisuus korjaantua perjantaista eteenpäin.

Vuosi 1991, Suomen loppusijoitus viides

Typhooniksi nimetty Turun halli oli hieman yli 30 vuotta sitten uusinta uutta. Taas kerran haettiin sitä mitalia, joka MM-tasolla oli jäänyt kerta toisensa jälkeen saavuttamatta yhdeksästä neljännestä sijasta huolimatta.

Tuolloin pelattiin vielä järjestelmällä, jossa kaikki kahdeksan maata kohtasivat toisensa alkusarjassa ennen neljän parhaan jatkamista mitalisarjaan.

Suomi aloitti kisat lupaavasti 2-0-voitolla Tshekkoslovakiasta. Ruotsin nousu Mats Sundinin loppuhetkien maaleilla palautti mieleen muutaman vuoden takaiset tapahtumat Anders Carlssoneineen.

Siitä ja Kanada- sekä Neuvostoliitto-tappioista huolimatta asiat olivat Suomen käsissä vielä ennen alkusarjan viimeistä ottelua. Sitten tuli Todd Krygierin laukaus, joka painui helpohkosti Markus Kettererin taakse. Tasapelikin olisi vienyt Suomen jatkoon, mutta Yhdysvallat voitti 2-1. Sinivalkoisten tuloksena oli katkera viides sija.

Vuosi 1997, viides

Kaiken piti olla pedattuna Leijonille. Uudella Hartwall Areenalla pelattiin tilanteessa, jossa Suomen edelliset MM-kisasijoitukset olivat olleet toinen, ensimmäinen ja viides. Lisäksi takana oli vuoden 1994 olympiadominointi Lillehammerissa, vaikka turnaus päättyikin pronssiin.

Historiaa jälkikäteen katsoessa Suomi oli lisäksi vuosina 1998-2001 joka kerta MM-mitalilla. Arvometallia kertyi siis kuutena vuotena kahdeksasta.

Vaan ei kertynyt taaskaan omissa kisoissa. Joukkueessa oli Saku Koivua, Teppo Nummista & Ville Peltosta myöten Pohjois-Amerikassa pelanneita nimiä.

Sillä kertaa pelattiin alkulohkot ja jatkolohkot. Näiden jälkeen kaksi parasta eli Kanada ja Ruotsi jatkoivat finaaliin, kaksi seuraavaa pronssiotteluun.

Suomen haaveiden kaatuminen alkoi alkulohkon tappiolla Tshekille - katso alta "kenttämestarin erikoinen".



Jatkosarjan häviöt Kanadalle ja Ruotsille murensivat mitalimahdollisuudet. Viimeinen Yhdysvallat-ottelu jäi panoksettomaksi, ja historiankirjoihin meni lähinnä Curt Lindströmin jäähyväiset päävalmentajana.

Vuosi 2003, viides

Tarvitseeko tästä turnauksesta juuri kirjoittaa? Suomen tähtisikermä, puolivälierän 5-1-johto Ruotsia vastaan Teemu Selänteen johdolla. Ruotsin nousu 6-5:een, tiedättehän.

Suomessa pelattiin siis kotikisat vain kuuden vuoden välein, kun Hartwall Areenan imu oli edelleen kova. Puolivälierää harvempi muistanee sitä, että Suomi päätyi alkulohkossaan toiseksi hävittyään edellisten omien kisojen tapaan alkulohkossa Tshekille samoin 1-2-lukemin.

Tämä sysäsi osaltaan joukkueen välisarjalohkonsa kolmannelle sijalle, mikä merkitsi puolivälierävastustajaksi kisoissa kovaa jälkeä tehneen Ruotsin. Tarjolla olisi ollut huomattavasti vaisummin esiintynyt Venäjä tai Sveitsi. Tshekki päihittikin Venäjän puolivälierässä.

Vuosi 2012, neljäs

Suomen joukkue täyttyi jo tässä vaiheessa suurelta osin KHL-pelaajista, vaikka Jokerit ei tuolloin vielä kyseistä sarjaa pelannutkaan. Mukaan saatiin myös Mikko Koivun, Valtteri Filppulan & Kari Lehtosen kaltaista tähtikategoriaa.

Jatkosarjat, välisarjat ja sen sellaiset oli tässä vaiheessa unohdettu. Jo kymmenen vuotta sitten pelattiin siis nykyisen kaltaisella systeemillä, jossa 16 maata oli jaettu kahteen alkulohkoon. Tosin toinen ryhmä pelattiin Ruotsissa, kuten tehtiin myös vuotta myöhemmin.

Suomi oli lohkossaan kolmas. Sen maaliero oli huonompi kuin neljänneksi sijoittuneella Slovakialla, mutta sillä kertaa paremmuuden ratkaisi keskinäinen ottelu.

Ensimmäiset viisi peliä voittaneiden Leijonien turnaus eteni molliin, kun lohko päättyi tappioihin Kanadalle ja Yhdysvalloille. Duuriin päästiin silti puolivälierässä, jossa kohdattiin oman alkulohkon joukkue.

Jesse Joensuun tekemä 3-2-voittomaali kaikuu MM-lähetyksissä vielä kymmenen vuotta myöhemminkin. Samoin tuolloin suosionsa huipulla olleen Juhani Tammisen hokemat.

2-6-tappio välierässä Venäjälle oli kirvelevää tarinaa, eikä lohtua tullut edes pronssiottelusta: Tshekki vei himmeimmmät mitalit 3-2-voitolla.